sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Viikon 36 urheilut

Loppua kohti käyvä viikko 36 (3.9.–9.9.) oli pitkästä aikaa hieman väljempi, sillä – kuten jo aiemmin mainostin – viime viikolla tein viimeisen työvuoroni toiseen työpaikkaan. Tällä viikolla tarvitsi siis tehdä vain yhtä työtä, ja vaikka pääasiassa tein n. 7–8 tuntisia päiviä ja vielä yleensä jostain aamusta iltapäivään, ihmeen paljon jäi vuorokauteen ihan vapaita tunteja. Mieletöntä. Siispä, lisää liikuntaa (eikä nyt oteta puheeksi sitä gradua, joka tekee paluuta viikkoaikatauluihini ja varmaan sotkee ne pahemman kerran). Tällä viikolla tuli sitten urheiltua. Seitsemästi, mikä on itselleni aikamoinen setti.
Yritin ottaa pukkarissa hienoa hauisposea, mutta eihän
siitä tullut mitään! Nauratti liikaa!

Maanantai: punttisali, 1 h 15 min, jalat ja selkä
Tiistai: juoksulenkki 45 min, 6,32 km, 8,4 km/h, ka 164 bpm, max 188 bpm
Keskiviikko: punttisali, 1 h, rinta ja kädet sekä juoksulenkki 35 min, 5,41 km, 9,1 km/h, ka 161 bpm, max 188 bpm
Torstai: lepiä
Perjantai: punttisali, 1 h 15 min, jalat ja selkä
Lauantai: punttisali, 1 h 30 min, rinta ja kädet
Sunnuntai: seinäkiipeilyä 1h 30 min

Määrän lisäksi viikon suurin uudistus oli uuden saliohjelman ottaminen ohjelmistoon. Päätin kokeilla kaksijakoista treeniä, jossa kehityksessä edellä olevat jalat ja selkä menivät yhdelle päivälle, rinta ja kädet toiselle. Yleisempi jako tuntuu olevan yläkroppa+alakroppa ta vetävät+työntävät. Päätin kuitenkin kokeilla tällaista komboa, koska haluan saada jotain kehitystä tapahtumaan erityisesti tuolla rintalihasosastolla, ja jos teen samana päivänä jalkoja tai selkää, olen havainnut, että pistän suurimmat tehot kuitenkin niihin. Useampijakoinen taas tuntui vähän hifistelyltä, joten jos nyt pari kuukautta menis tällaisella, ja sitten miettisi uutta ohjelmaa. Ainakin ensimmäisen viikon perusteella tuntui ihan toimivalta ja mahdolliselta, tosin päättelin, että paras olisi ehkä tehdä viikossa kaksi kovaa ja kaksi leppoisampaa, enemmän lihaskestävyyteen painottuvaa treeniä.

Yhä ylös yritin. Jee!

Tänään pääsin myös pitkästä aikaa kiipimään seinälle. Kesähän olisi oivallista ulkokiipeilyaikaa, mutta varusteiden ja sopivan lähellä olevien paikkojen puutteessa moista ei ole juuri tullut harjoitettua. Tavoitteena olisi kuitenkin nyt talvikaudella ehkäpä n. kerran viikossa käydä kiipeämässä, ja ehkä sitten ensi kesänä/keväänä tehdä joku kiipeilyhenkinen reissu jonnekin.

Kolmas jännittävä asia tällä viikolla lienee se, että vaikka liikuinkin miltei kaikki matkani pyörällä, en ajanut yhtäkään yli 10 km pätkää. Ensi viikolla voisi ehkä heittää lenkin Espooseen tai jotain. Huomenna olisi kuitenkin taas jalat+selkä-päivä puntilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti