maanantai 26. marraskuuta 2012

Treeniviikko 47: perusmeininki

Menneellä viikolla 47 (19.–25.11.) oli aika tavalliset treenimenot, tosin juoksemaan en vieläkään mennyt (marraskuun synkkyys ei jotenkin houkuttele niihin hommiin, joskin iloitsen sulista teistä eli pyöräilykauden jatkumisesta) ja muutenkin oli ehtimisen kanssa pieniä ongelmia. Tämmöttist:

Maanantai: -
Tiistai: punttitreeni A, 1h
Keskiviikko: -
Torstai: punttitreeni B, 45 min
Perjantai: aamuakrobatia eli temppurata, 1 h
Launtai: punttitreeni B, 25 min
Sunnuntai: uintitekniikkaa, 45 min

Uimaan en ehtinyt, vaikka uintikurssilta tulee joka kerta kotiläksyä. Uuden voimapainotteisen punttitreenin myötä treenien kesto on hiukan lyhentynyt, mutta lauantai pikatreeni johtui kyllä siitä, että elelin taas jossain omassa aikaavaruudessani ja tajusin mennä salille vasta puoli tuntia ennen sulkemista. Kyykyt ja mavet tuli sitten väännettyä hyvin lyhyillä palautuksilla, ja pystypunnerrukset tein suorastaan ennätysmäisellä nopeudella.

Eiliseen heräsin hiukan nuutuneena ja kurkkukipuisena, mutta siitä huolimatta huristelin uimatreeneihin. Iltaa kohti olo alkoi kurjistua, vasempaan korvaan koski, kurkkuun sattui ja nenä vuosi. Syysflunssa! Ei nyt! Onneksi perusflunssat menevät minulla yleensä nopeasti ohi, ja vaikka heräilin ja hikoilin viime yön, olo alkaa olla jo aika normaali. Aamiaiseksi nappasin oikean flunssanselättäjäpirtelön (mangoa, banaania, omenaa, sitruunamehua, pellavansiemeniä, lehtikaalia ja iso pala tuoretta inkivääriä), ja kohta ajattelin keitellä mausteista teetä ja juoda sitä hunajan kera, lukea kirjaa ja neuloa sukkaa.

Treenihommiin sairastelu luonnollisesti vaikuttaa, ja vaikka tämä nyt kuittautuisikin parin päivän pärskimisellä, ennen loppuviikkoa en taida salille uskaltaa. Onneksi tekemistä on muutenkin aika lailla. Tänään yritän kuitenkin levätä (mitä nyt olen tässä aamusta tehnyt jo kolmisen tuntia töitä, mutta siis seuraavaksi aion omistautua lepäilylle).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti