maanantai 5. marraskuuta 2012

Viikon ruokapäiväkirjat (ilman makroja)

Pari viikkoa sitten laskeskelin ja tännekin sijoitin yhden vuorokauden ruokapäiväkirjan makroineen ja kaloreineen (tässä). Minulla ei ole ollut tapana noin yleensä pitää minkäänlaista ruokapäiväkirjaa, mutta sen verran kiinnostuin omista syömisistäni, että päätin viikon ajan raapustella muistiin kaikki syömiseni. En kuitenkaan jaksanut punnita ruokia saati laskea kaloreita taikka makroja (jos olisin jaksanut, tämä olisi varmaan hiukan informatiivisempi tämä projekti).

Terveelliset eväät, kahvia ja suklaata.

Tällaista polttoainetta koneeseen viikon aikana meni:

Maanantai

aamiainen:
satsuma
reissumies (2 viipaletta) päällään sinappia, goudaa, avokadoa, tomaattia ja salaattia
aamukahvi (espressoa ja kevytmaitoa)
d-vitamiinit ja omega-3-kapselit
lounas:
edelliseltä päivältä jäänyttä pastasalaattia (pieni lautasellinen), jossa mm. tomaattia, oliiveja, fetaa, pestoa ja artisokkaa sekä nyt mukaan lisätty tammenlehtisalaattia ja puolikas avokado
jälkkäriksi maitorahkaa, mustikoita ja siemeniä sekä mukillinen hunajalla höystettyä teetä
illallinen:
punajuurisosekeittoa aurajuusto-jogurttihöysteen kera (sekaisin pieni pala homejuustoa ja pari ruokalusikallista turkkilaista jogurttia), viipale reissumiestä tuorejuuston ja kylmäsavulohiviipaleen kera
iltapala ja jälkiruoka:
pieni pyöreä näkkileipä tuorejuustolla ja kylmäsavulohella
lehtitaikinaan kääritty uuniomena ja pala vaniljajäätelöä, yrttiteetä

Tiistai

aamiainen:
satsuma
reissumiesviipale, jossa päällä tuorejuustoa, kylmäsavulohta ja lehtikaalia
aamiaissmoothie (4 palaa banaania, desi mustikoita, pari vadelmaa, pellavan- ja hampunsiemeniä, macaa ja 1/2 purkkia maitorahkaa)
aamukahvi (espressoa ja kevytmaitoa)
d-vitamiinit ja omegakolmoset
lounas:
täysjyväspagettia, ruokakermassa haudutettua ruusukaalia ja paistettua tofua, viipale kylmäsavulohta
jälkkäriksi 1/2 prk maitorahkaa, puolukoita ja raakasuklaarouhetta, kuppi teetä
välipala:
palautusjuoma salin jälkeen (fastin 80 -heraprodea ja vähän fastin reco2-jauhetta, yhteensä n. desi)
illallinen:
kolme pientä maissitortillaa täytteenään tulista papu-kala-paprika-muhennosta, avokadoa, sipulia ja ranskankermaa.
jälkkäriksi 1/2 prk rahkaa ja pakastemarjoja, kuppi teetä

Keskiviikko

aamiainen:
satsuma
2 viipaletta reissumiestä, joissa päällä sinappia, juustoa, avokadoa, tomaattia, purjosipulia ja lehtikaalia (miten niin yritän kasata tolkuttomasti päällystettä leivilleni?)
1/2 prk rahkaa, pakastepuolukoita ja puoli desiä mysliä
aamukahvi espressosta ja luomutäysmaidosta
d-vitamiinit ja omegakolmoset
lounas:
Ysibaarin lohiwokki
jälkkäriksi mukillinen kahvia ja puolikas twix-patukka
välipala:
omena
illallinen:
annos shepherd's pietä linsseistä ja soijarouheesta, salaattia (sis. salaattia, kurkkua, tomaattia ja loraus oliiviöljyä), lasi punaviiniä
iltapala:
1/2 prk maitorahkaa, pakastevadelmia ja siemeniä ynnä pähkinöitä, kuppi teetä

Torstai

aamiainen:
reissumiesviipale eli puolikas reissari (päällä sinappia, juustoa, tomaattia, avokadoa, purjosipulia)
1/2 prk maitorahkaa, sharon-hedelmä ja mysliä
aamukahvi (espressoa ja luomutäysmaitoa)
d-vitamiinit ja omegakolmoset
välipala:
palautusjuoma salin jälkeen, fastin whey80-prodea ja vähän reco2-jauhetta, yhteensä vajaa desi
lounas:
edellisiltaista shepherd's pietä ja vihersalaattia oliiviöljyllä sekä kaksi viipaletta Pullin rieskaa (torstai on juhlapäivä meille kalliolaistuneille sudeettikarjalaisille, kun Hakiksen S-Marketista saa Pullin rieskaa)
pannullinen teetä ja vähän hunajaa
iltapala:
voileipiä rieskasta (juustoa, tomaattia ja salaattia), 1/2 prk rahkaa, pakastemarjoja ja pähkinöitä, kuppi teetä

Perjantai:

aamiainen:
pieni viipale rieskaa (juustoa ja tomaattia)
aamusmoothie (1/2 prk rahkaa, pari palaa banaania, puolukoita, pellavansiemeniä, macaa)
aamukahvi (tuplaespresso ja kevytmaitoa)
vitamiinit
välipala:
joku satunnainen valmispalkkari, mitä nyt salilla myytiin
lounas:
Unicafen tonnikalasalaatti, kastiketta, viipale leipää
kahvi ja pulla
välipala:
pari viipaletta rieskaa (juustoa, avokadoa, tomaattia, sipulia)
"iltapala":
puolikas pulla, yksi olut, muutamia viinilasillisia (syynä ainejärjestön Día de los Muertos -juhlat)
yöllä puolikas reissumies, juustoa, tomaattia ja kurkkua

Lauantai:

aamiainen:
kaksi viipaletta reissumiestä (päällä juustoa, avokadoa, tomaattia, salaattia)
kaksi klementiiniä
aamukahvi (espressoa ja kevytmaitoa)
vitamiinit
välipala:
smoothie (1/2 prk rahkaa, banaania, puolukoita, pellavansiemeniä, hampunsiemeniä, macaa)
muuten vaan:
kolmostuoppi (olin baarissa katsomassa jalkapalloa)
illallinen:
thai-maustettuja lohimurekepihvejä (lohta, inkivääriä, purjosipulia, valkosipulia, chiliä, soijaa ja kalakastiketta) ja paistettuja nuudeleita (paprikaa ja purjoa), lasillinen vehnäolutta
jälkkäriksi jäätelöä

Sunnuntai:

aamiainen:
pala ohutrieskatyyppistä leipää paahdettuna (pestoa, juustoa ja tomaattia)
aamukahvi (espressoa ja kevytmaitoa)
1/2 prk rahkaa, pakastemarjoja, kaakaonibsejä ja pähkinärouhetta
vitamiinit
välipala:
omena ja maapähkinävoita (nam, amerikkalaislehtien terveysvinkeissä esiin tullut välipalaehdotus oli kuin olikin makoisa)
lounas:
edellispäiväistä jäänytttä nuudeliwokkia ja lohipihvi sekä 1/2 parsakaali (höyrytettynä) ja sweet chili -kastiketta
iltapala/illallinen:
kaksi viipaletta leipää (päällä pestoa, juustoa, tomaattia, salaattia)
perunasalaattia (lauantai-illasta asti vaivannut selittämätön perunasalaattihimo on vihdoin tyydytetty)
kolme klementiiniä
mukillinen kaakaota

Kävin uinnin jälkeen ostamassa "jotain pientä".
Nälkäisenä kaupassa, perusvirhe.
Mitä tästä esimerkkiviikosta nyt sitten sanoisi. Ainakin sen, että ravintoympyräni kulmakiviä ovat odotetusti voileivät ja maitorahka. Tällä viikolla leipää tuli syötyä ehkä normaaliakin enemmän, kun torstaina ostin Pullin rieskaa, ja popsin sitä hyvällä halulla. Tapanani on kasata leivilleni holtittomat kasat päällysteitä, enkä juuri koskaan syö leipää ns. paljaaltaan. Leivänpäällisrasvaa en myöskään osaa käyttää, paitsi itse tehdyille, vielä kuumille sämpylöille laitan voita. Noin ylipäänsä ei varmaan tekisi pahaa vähentää leivän pupeltamista, vaikken vedä lähellekään leipätiedotuksen "suositusta", siis 6–9 palaa päivässä (!). Lähinnä 1–3.

Muita päivittäiseen tai liki päivittäiseen ruokavalioon kuuluvia juttuja ovat aamukahvi, vitamiinit (d-vitamiini ja omega-3-kapselit) ja sitrushedelmät (syön talvisin aika tavalla satsumia ja klementiinejä sekä verigreippejä). Myös kalaa söin esimerkkiviikolla muodossa tai toisessa melkein joka päivä, normaalisti en ehkä ihan niin paljon (kuitenkin varmaan sen suositellut kahdesti viikossa menee). Unicafessa lounastaessa otan nykyään melkein aina jonkun kalavaihtoehdon, kun paikan kasvisruoissa, joita muuten mieluummin suosisin, on yleensä onnettoman vähän proteiinia (jotkut asiat eivät koskaan muutu).

Perinteisiä "herkkuja" söin varmaan verrattain vähän, puolikkaan Twix-patukan keskiviikkona (minulla on sietämätön tapa syödä puolikkaita suklaapatukoita ja tästä johtuen löytää säännöllisesti laukun pohjalta tai taskuista nuhjaantuneita, puolikkaita suklaapatukoita. Minnehän tuo Twixin puolikas joutui?), pullaa perjantaina ja jäätelöä lauantaina. Yleisemmin jälkiruoaksi tai "herkuksi" syönkin rahkaa marjoilla ja pähkinöillä höystettynä. Nam.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti