tiistai 22. lokakuuta 2013

Lisäravinteista, ravinnelisistä, mitä niitä nyt on

Kesemmällä tuossa kirjoittelin proteiinilisistä, ja nyt ajattelin sitten hieman miettiä lisäravinteita, kun olen sellaisiakin ruokavaliooni tullut sisällyttäneeksi. Kaiken muun ruokavalion koostamiseen liittyvän tiedon ja "tiedon" tapaan myös lisäravinteet, vitamiinit sun muut supplementit herättävät tietysti kasapäin mielipiteitä ja vääntöä ympäri esim. internetiä. Siinä kun kansalainen yrittää hahmottaa, että mitähän sitä nyt sitten kannattaisi syödä, menee terävämmältäkin sormi suuhun.

Itse olen tässäkin asiassa yrittänyt käyttää maalaisjärkeä, punninnut lompakon paksuutta ja lopulta mennyt sillä kuuluisalla mutu-tuntumalla. Pääsääntöisesti koen, että ihminen pärjännee aivan kelvollisesti hyvällä ruokavaliolla, paitsi kenties D-vitamiinin osalta näillä arktisilla leveyksillä. Toisaalta taas monista lisäravinteista ja vitamiineista on varmasti hyötyä ainakin silloin, jos ei osaa/viitsi/jaksa miettiä ruokavaliota kuntoon tai jos/kun on jotain erityisiä tarpeita tai ruokarajoitteita (kuten nyt vaikkapa tunnettu esimerkki vegaaneista ja B12-vitamiinista), joten en tähänkään asiaan osaa ottaa mitään jyrkkää kantaa. Itse esimerkiksi koen, että saan ruokavaliostani useimpia vitamiineja sen verran runsaasti, ettei minun tarvitse syödä niitä purkista. Kausittain sapuskani koostumusta seuranneena olen todennut, että saatan esimerkiksi helposti syödä kilonkin kasviksia päivässä.


D-vitamiinin terveyshyödyt ovat kuitenkin sikäli kiistattomasti todistettu, ja kun vielä asuu täällä huitsinnevadan jumalanseläntakana puolivuosittaisessa pimeydessä, että olen ehkä nelisen vuotta älynnyt popsiä D:tä purkista ainakin lokakuusta toukokuulle, 50–100 mikrogrammaa päivässä. Syön aika paljon kalaa, joten saan varmaan ruokavaliostakin jonkun verran D-vitamiinia (joskaan toisaalta en sitten käytä D-vitaminoituja maitotuotteita), mutta tässä olen kokenut parhaaksi turvautua purnukkaan. Aiemmin söin myös Omega3-kapseleita, mutta niitä en nyt toistaiseksi ole ottanut takaisin käyttöön, vaikka omegarasvahappojen suhde ruokavaliossa toisinaan huolettaakin. Mutta kuten sanottu, syön tosiaan paljon kalaa (esimerkiksi viimeisen kolmen päivän aikana olen syönyt kahdesti muikkuja ja kerran kuhapyöryköitä ja makrillia), varmaan keskimäärin suunnilleen joka toinen päivä, joten toistaiseksi posottelen ilman omegakolmoslisää.

Sen sijaan lisäsin pari muuta lisäravinnejuttua ruokavaliooni jonkinlaisessa human experiment -mielessä ja treenimäärien kasvettua: magnesiumin ja msm-jauheen. Magnesiumin sanotaan auttavan energia-aineenvaihduntaan, lihasten supistukseen, hermostoon ja ehkäisemään lihaskramppeja ja vastaavia kolotuksia. Kova treenaaminen tiettävästi lisää magnesiumintarvetta, ja vaikka en nyt välttämättä ihan vielä kutsuisi treenaamistani erityisen kovaksi, tulee viikossa kuitenkin tehtyä useampi rankka treeni, joten otan nyt sitten joka ilta veden kanssa kaksi magnesiumsitraattitablettia.

Msm puolestaan on elimistössä luonnostaan esiintyvä rikkiyhdiste, jonka pitäisi erityisesti vaikuttaa ihoon, hiuksiin, niveliin ja lihaksiin. Msm:ää syötetään paljon myös ravihevosille (mikä mielestäni on vähintäänkin jonkinlainen osoitus sen toimivuudesta, vaikka myönnänkin, että logiikkani ei tässä ole ehkä ihan aukotonta). Aineen pitäisi kohentaa ihon ja hiusten kuntoa, edesauttaa lihasten palautumista ja edistää liikkuvuutta. Pohdin msm:n ostoa jonkin aikaa, sillä jotenkin siinä on kuitenkin pieni huuhaa-klangi, mutta ostin sitten kokeiltavaksi paketin Puhdistamon OptiMSM:ää, kun satuin Ruohonjuureen liikkeen 31-vuotispäivänä, jolloin yhdestä tuotteesta sai 31 % alennuksen. Olen nyt ehkäpä viikon päivät siemaissut ainetta aamuisin sekoitettuna puoleen litraan vettä ja sitruuna- tai limettimehuun. Annostuksessa olen nyt päässyt teelusikalliseen, sitä kun suositellaan nostettavaksi hitaasti.


Onko näistä sitten ollut hyötyä? D-vitamiinin edullisesta vaikutuksesta esimerkiksi omaan vireystasooni olen ollut vakuuttunut jo jokusen vuoden, sillä ennen kuin aloin sitä syödä, olin viimeistään marraskuussa kuin se kuuluisa nukkuneen rukous, ja pimeys ja ankeus tuntuivat todenteolla vetävän väsyksiin. Nyttemmin en enää moista huomaa (paitsi että kyllähän kylmyys ja pimeys vituttaa, mutta kyllä ponteva vitutus kuitenkin nuupahtaneen apatian voittaa), kunhan muistan vitaminoida itseäni.

Magnesiumia olen popsinut vasta pari viikkoa, mutta mututuntumalla sanoisin lievää paranemista lihasten ja nivelten tilassa, jonka huomaa lähinnä siitä, että kun treenin jälkeisenä päivänä töröttää useamman tunnin koneen ääressä kirjoitushommissa, ei silti tuolista noustessaan tunne itseään kahdeksankymppiseksi köpöttelijäksi vaan ihan vetreäksi kolmekymppiseksi. MSM:stä en osaa vielä viikon jälkeen sanoa juuta enkä jaata, mutta toivottavasti siitäkin on joku hyöty.

Olen muuten myös huomannut, että kuten hammaslangan kanssa, vitamiinihommiin on paras rutinoitua, sillä en minä niitä muuten muista syödä. Niinpä iltaisin ennen nukahtamista otan magnesiumin ja aamulla heti herättyäni nielaisen D-vitamiinit yhdessä msm-veden kera. Hammaslangan kanssa päätin hammaslääkärini kehoituksesta ryhdistäytyä tammikuussa, ja sen jälkeen olen käyttänyt hammaslankaa ennen hampaiden harjausta joka ilta n. viittä poikkeusta lukuunottamatta. Vähemmästäkin saattaisi ylpistyä.

Mites teillä vitamiinipolitiikka, onko niiden napsiminen purkista ihan itsestäänselvää vai silkkaa huuhaata?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti