Tästä eteenpäin jaaritukseni löytyvät osoitteesta
Kiitos Blogger, kiitos lukijat! Toivottavasti monet teistä löytävät myös tuonne uuteen koloseeni!
 |
| Kuva:J. F Moran. Bibiliothèque et Archives Canada, PA-102575 |
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
MUUTTOILMOITUS
Nyt on käynyt niin, että muutoksen tuulet puhaltavat, matka jatkuu, life is a journey ja kasa muita latteuksia tähän päälle eli Mahdollisia sivuvaikutuksia on muuttanut!
tiistai 18. marraskuuta 2014
Kevyen viikon kuulumisia
Vietin tässä juuri ns. kevyen eli deload-viikon.
Ennen kuin aloitin CrossFitin parissa, en ollut juuri ajatustakaan uhrannut levon
ja treenin rytmittämiselle. Toki olin ollut tietoinen, että lepo on
kehitykselle oleellinen juttu ja että treenatessa on tärkeää pitää myös
välipäiviä. Yleensä lepoa tuli sopivin välein tai enemmänkin erilaisten
työmenojen ja muun arkisen aherruksen estäessä salille ehtimisen. Sen kummemmin
en kuitenkaan asiaa ajatellut, ja treenikin oli pääasiassa sen verran kevyttä,
että tuskin olisi onnistunut itseäni kovin pahaan rasitustilaan saamaan tiheämmälläkään treenitahdilla.
Aloittaessani CrossFitin treenasin alkuun vain kolmena
päivänä viikossa, joten silloinkin lepoa tuli sopivasti. Treenipainot ja
volyymi olivat alkuun myös maltilliset, sillä keskityin aika pitkään
oikeaoppisten suoritustekniikoiden omaksumiseen.
 |
| Kevyellä viikolla ehtii mobata. Jos jaksaa. |
Pikkuhiljaa siirryin kuitenkin intensiivisempään
treenaamiseen ja Herttoniemen salilla aloitettuani olen pääsääntöisesti
pyrkinyt noudattamaan salillamme käytössä olevaa 3-on-1-off-rytmiä (eli kolmen
treenipäivän jälkeen on aina lepopäivä). Käytännössä tämä tarkoittaa viikossa jopa
kuutta suhteellisen kovatehoista treeniä, joiden päälle tulee aika tavalla
pyöräilyä (liikun paikasta toiseen pääsääntöisesti polkupyörällä) ja välillä
voimistelua, juoksua tai muuta liikunnallista puuhaa.
Tiedostan, että kroppani ei ole ammattiatleetin huippuunsa viritetty kone vaan kolmikymppisen toimistopulliaisen perusbodi. Siihen nähden altistan kyseisen kropan melko kovalle rasitukselle ja yritänkin muistaa lepuuttaa sitä säännöllisesti, jotta se vastaisuudessakin pysyisi toimintakunnossa.
Tiedostan, että kroppani ei ole ammattiatleetin huippuunsa viritetty kone vaan kolmikymppisen toimistopulliaisen perusbodi. Siihen nähden altistan kyseisen kropan melko kovalle rasitukselle ja yritänkin muistaa lepuuttaa sitä säännöllisesti, jotta se vastaisuudessakin pysyisi toimintakunnossa.
Tuossapa tuo kevyen viikon johtoajatus yksinkertaisuudessaan
onkin: kova treenaaminen, raskaat painot ja intensiiviset metconit kuormittavat
elimistöä (lihasten lisäksi myös nivelet ja hermosto saavat osansa rasituksesta),
eivätkä yksittäiset lepopäivät riitä rasituksesta palautumiseen, vaan välillä
on hyvä kevennellä hieman pidemmänkin aikaa. Koko viikkoa ei tietenkään
tarvitse viettää sohvan pohjalla suklaata mutustellen (ei sillä, etteikö sekin
välillä tulisi tarpeeseen), vaan kevyen viikon voi toteuttaa myös treenaamalla
kevyemmin ja vähemmän. Salillamme yleisiä ohjenuoria on esimerkiksi
voimaharjoittelussa tiputtaa painot noin 50–60 %:n painoista, joilla muuten
tekisi. Jos haluaa tehdä myös metconeja, kevyellä viikolla ne on syytä
toteuttaa normaalia kevyemmillä painoilla ja matalammalla intensiteetillä
laatutreeninä.
Meillä oli esimerkiksi viime maanantaina metconissa 5 kierrosta
aikaa vastaan 9 maastavetoa, 6 raakatempausta riipusta ja 3 valakyykkyyä.
Naisten ohjepainona oli 35 kg. Normaalisti olisin varmaankin tehnyt treenin
ainakin 30 kg:lla tai määrätyllä painolla. Nyt tein pelkällä 15 kg:n tangolla
viisi kierrosta 6 tempausta ja 6 valakyykkyä hyvään tekniikkaan keskittyen.
Tiistaina taas jätin metconin välistä kokonaan ja harjoittelin sen sijaan
kippitekniikkaa ja käsilläkävelyä. Keskiviikkona taas en treenannut lainkaan, koska olin torstaina sopinut meneväni kiipeilemään.
 |
| Jos ei jaksa mobata, voi juoda kahvia. |
Kevyellä viikolla olisi myös otollinen hetki tehdä
matalasykkeistä aerobista treeniä kuten kävelylenkkejä, rauhallista uintia tai
hidasta soutua, samoin kuin keskittyä mobbailuun ja kehonhuoltoon. Itse
tietysti tapaan luistaa näistä, mutta ainahan sitä on hyvä suunnitella. Ensi
kerralla sitten.
 |
| Tai leipoa kurpitsapiirakan. |
Otin koko viikonlopun lepäillen, syöden ja saunoen. Viime viikon tein kokonaan tehdä kevyitä treenejä (kolme treeniä ja yksi kiipeilyreissu boulderhalliin), viikonlopun taas lepäsin ja normaaliin rytmiin palailen vasta tänään tempausten merkeissä. Järki toki sanoo, että hieman liian pitkälle venytin kevyen vaihteen pistämistä silmään: siinä vaiheessa kun suorituskyky ja voimatasot ovat jo kärsineet, altistaa tietysti itsensä helpommin myös loukkaantumisille ja muille pidempikestoisille seuraamuksille. Nyt olo on kyllä aika levännyt ja hyvä, joten tässä olen jo ihan täpinöissäni lähdössä kolistelemaan rautaa. Ai että!
tiistai 28. lokakuuta 2014
Ghetto Snatch vol 1
Salillamme järjestettiin tässä männä sunnuntaina ihka oikeat painonnostokisat. Ghetto Snatch vol 1 -tapahtuman pääasiallinen primus motor ja organisaattori oli painonnostaja Anni Vuohijoki, joka on paitsi Suomen kovimpia nostajia myös erittäin mukava tyyppi. Mielenkiintoinen kokemus, en nimittäin ollut aiemmin nähnyt ns. oikeita painonnostokilpailuja, vaikka CF-hommissa onkin tullut nostoliikkeiden kanssa puuhasteltua.
Itse kisoissa nostettiin sekä kaikille avoimessa jäsentenvälisessä sarjassa että lisenssinostajien kansallisessa sarjassa. Avoimessa sarjassa nostajat taisivat olla enimmäkseen CrossFit-taustaisia, mutta olipa lisenssilläkin nostamassa muutama CrossFitin puolella mainetta niittänyt tyyppi, esimerkiksi nyt pari postausta takaperin täälläkin mainittu Games-kisaaja Jonne Koski. Nostajat oli jaettu kolmeen porukkaan: avoin sarja nosti omana ryhmänään, naiset ja alle 94 kg miehet yhtenä ryhmänä ja kirsikkana kakun päällä sitten isot pojat, siis yli 94 kg lisenssinostajat. Jokainen nostaja punnittiin ja tulokset suhteutettiin toisiinsa ns. sinclair-kertoimella.
Allekirjoittanut oli mukana puuhassa lähinnä auttelevana kätenä. Pääsin punnitsemaan kisaan osallistuvat naisnostajat (taisin tuolloin aamupäivällä pyöriä salilla ainoana sukupuoleni edustajana, joten melko luontevasti se nakki napsahti), minkä lisäksi roudailin tavaroita, keitin kahvia, tein voileipiä ja tietysti hengailin katsomonkin puolella jännittämässä nostoja.
Kokonaisuutena kisat olivat ihan älyttömän mielenkiintoinen kokemus. Yleisöä oli tupa täynnä, mukana niin crossfittaajia kuin nostopuolen seuraajiakin, katsomo eli nostoissa mukana ja nostajilla oli hyvä tsemppi. Kovimman tuloksen odotetustikin nosti Suomen tämän hetken ykkösnostaja, Kalajoen Junkkareita edustava Miika Antti-Roiko. Tempaustulos 150 kg jätti toki sekin muut lehdelle soittelemaan, mutta erityisen vaikuttava oli miehen henkilökohtainen ennätystulos, työnnössä noussut huikea 205 kg (!). Harvoinpa pääsee livenä moisia nostoja näkemään. Naisten sarjaa hallitsi odotetusti Anni Vuohijoki. Voittajakaksikko suuntaakin parin viikon kuluttua Kazakstaniin painonnoston MM-kisoihin.
Kaikinpuolin jäi todella positiivinen yleisfiilis kisoista. Se vähän toki harmitti, että ns. omaa viiteryhmää eli avoimessa sarjassa nostavia naisia oli lopulta vain kaksi. Melkein, mutta vain melkein harmitti, etten itse osallistunut. Taisin tästä sisuuntuneena mennä lupaamaan, että jos Ghetto Snatch vol 2:en mennessä tempauksessa nousee yli 50 kg, osallistun ihan kiusallanikin kisoihin. Nyt puolen markan haamuraja häämöttää 2,5 kg päässä nykyisestä ennätyksestä, joten kovin kaukana ei olla. Painonnosto on kuitenkin siitä jännää hommaa, että tuo 2,5 kiloakin saattaa olla melkoinen muuri ylitettäväksi.
Oli miten oli, toivon, että CrossFit-naiset innostuisivat hieman laajemminkin kisaamaan painonnostossa. Lajin parissa kuitenkin on enenevissä määrin teknisesti kelpoja ja vahvoja nostajia, joten olisi hauska enemmänkin nähdä heitä myös tällaisissa "sekakisoissa".
 |
| Toiset kasaa set-uppia, toiset juo kahvia |
 |
| Kisan kulku feat. CFH:n valkotaulu |
Allekirjoittanut oli mukana puuhassa lähinnä auttelevana kätenä. Pääsin punnitsemaan kisaan osallistuvat naisnostajat (taisin tuolloin aamupäivällä pyöriä salilla ainoana sukupuoleni edustajana, joten melko luontevasti se nakki napsahti), minkä lisäksi roudailin tavaroita, keitin kahvia, tein voileipiä ja tietysti hengailin katsomonkin puolella jännittämässä nostoja.
 |
| Lähes valmis |
Kokonaisuutena kisat olivat ihan älyttömän mielenkiintoinen kokemus. Yleisöä oli tupa täynnä, mukana niin crossfittaajia kuin nostopuolen seuraajiakin, katsomo eli nostoissa mukana ja nostajilla oli hyvä tsemppi. Kovimman tuloksen odotetustikin nosti Suomen tämän hetken ykkösnostaja, Kalajoen Junkkareita edustava Miika Antti-Roiko. Tempaustulos 150 kg jätti toki sekin muut lehdelle soittelemaan, mutta erityisen vaikuttava oli miehen henkilökohtainen ennätystulos, työnnössä noussut huikea 205 kg (!). Harvoinpa pääsee livenä moisia nostoja näkemään. Naisten sarjaa hallitsi odotetusti Anni Vuohijoki. Voittajakaksikko suuntaakin parin viikon kuluttua Kazakstaniin painonnoston MM-kisoihin.
Kaikinpuolin jäi todella positiivinen yleisfiilis kisoista. Se vähän toki harmitti, että ns. omaa viiteryhmää eli avoimessa sarjassa nostavia naisia oli lopulta vain kaksi. Melkein, mutta vain melkein harmitti, etten itse osallistunut. Taisin tästä sisuuntuneena mennä lupaamaan, että jos Ghetto Snatch vol 2:en mennessä tempauksessa nousee yli 50 kg, osallistun ihan kiusallanikin kisoihin. Nyt puolen markan haamuraja häämöttää 2,5 kg päässä nykyisestä ennätyksestä, joten kovin kaukana ei olla. Painonnosto on kuitenkin siitä jännää hommaa, että tuo 2,5 kiloakin saattaa olla melkoinen muuri ylitettäväksi.
Oli miten oli, toivon, että CrossFit-naiset innostuisivat hieman laajemminkin kisaamaan painonnostossa. Lajin parissa kuitenkin on enenevissä määrin teknisesti kelpoja ja vahvoja nostajia, joten olisi hauska enemmänkin nähdä heitä myös tällaisissa "sekakisoissa".
 |
| 205 kg malmia. Huhhuh. |
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Hullu puutarhuri palaa blogimaailmaan
Ohhoh millainen bloggaustauko tästä tulikaan. Syytän taas vanhaa tuttua syyllistä, niinkutsuttua elämääni. Uudet työkuviot, kirjasyksyn ruuhka vanhoissa työkuvioissa ja kaikenlainen työnulkoinen elämä vievät tehokkaasti kaiken liikenevän ajan. Sitten ostin mm. uuden puhelimen, enkä jaksanut siirtää kuvia vanhalta puhelimelta tietokoneelle, jonka takia en sitten tietystikään voinut kirjoittaa postauksia, kun niihin suunnittelemani kuvat olivatkin siellä puhelimessa. Onhan näitä, selityksiä.
Treenaamisen, reissailun, työ- ja graduhommien lisäksi ehdin kesän aikana harjoittaa myös pienimuotoista viljelytointa. Yliopistolla järjestettiin tänä vuonna toista kertaa kampusviljelyprojekti: kahteen keskustakampuksen kohteeseen ja Viikin kampukselle saatiin viljelysäkkejä/laatikoita, multaa, kompostia ja siemeniä. Pientä maksua vastaan nopeimmat saivat varata itselleen oman säkin tai puolikkaan sellaisesta. Lisäksi innokkaiden urbaanien tarhureiden tuli osallistua perustamistalkoisiin, joissa mm. täytettiin kaikki säkit mullalla ja kompostilla.
Huomasin projektin jo viime kesänä, mutta silloin en ollut Suomessa kuin vasta loppukesästä, joten en päässyt mukaan. Tänä vuonna olin kuitenkin kärppänä varaamassa itselleni lootaa, sillä ajatus itse Kruununhaassa kasvatetuista salaateista sun muista oli aivan liian kutkuttava, että sen olisi voinut jättää käyttämättä.
Kesän siis urbaanina puutarhurina viljelin omaa säkkiäni valtiotieteellisen tiedekunnan kulmilla. Viljelykausi päättyi viime tiistaina, jolloin säkkien piti olla tyhjät. Millainen oli siis tulos kesästäni puutarhurina?
Todettakoon, että toisin kuin äitini, en ole kaksinenkaan viherpeukalo. Äitini isolla viljelypalstalla olen kuitenkin päässyt upottamaan käpäläni multaan, ja minulla oli jonkunlainen käsitys hyötykasviviljelyn perusteista. Näillä eväin päätin keskittyä viljelmissäni enimmäkseen yrtteihin ja lehtivihanneksiin. Kylvin säkkiini pinaattia, mangoldia, paksoita, retiisejä ja lehtipersiljaa. Taimina hankin vielä chilipaprikan, kesäkurpitsan ja vihermintun sekä myöhemmin kesällä lamopinaatin.
Lopputuloksesta on todettava, että viljelyprojekti oli puutarhurin kokemattomuus, kesän holtittomasti vaihtelevat säät ja ajoittaiset unohdukset huomioonottaen aivan suksee. Alkukesähän oli kalsa, ajoittain suorastaan hyytävä, ja silloin tuntuikin, että kaikki kasvoi kovin hitaasti jos lainkaan. Epäilin onnistumistani tässä vaiheessa melko lailla, mutta onnekseni olin väärässä.
Muut kasvit ottivat kyllä heinäkuun helteiden aikaan kiinni sen, mitä kesäkuussa menettivät, mutta chili ei koko loppukesän aikana ihan ehtinyt kypsyttää satoaan (tulos: minulla on nyt ihan hitosti vihreää chiliä). Palstalla vallitsi mukavan toverillinen henki ja hellekauden aikaan kaikki kastelivat omien säkkiensä ohella myös toisten janoisia kasveja, näin ollen minunkaan viljelykseni eivät juuri kärsineet helteistä, vaikka niiden aikaan ajoittui myös pari reissua pois kaupungista.
Satoisimmaksi kasviksi taisi osoittautua pinaatti, jonka satoa korjasin useampaan otteeseen, ja vielä ihan kauden huipuksi kannoin kotiin muovikassillisen pinaattia viime viikolla. Kesäkurpitsa kasvatti enemmän kukkia kuin kurpitsoja, mutta kyllä niitäkin tuli lopulta riittävästi, etenkin kun yksi niistä oli mennyt lehden alle lymyilemään ja kasvoi salavihkaa n. pienen lapsen kokoiseksi. Alkukesän tuotteiksi jäivät paksoi ja retiisit, mutta näistä ensinmainittu alkoi sittemmin kukkia ja jälkimmäisen tilan veivät kasvava kurpitsa ja chili, joten en kylvänyt enää toista retiisierää.
Yhtä kaikki näin urbaanille ihmiselle varsin hauska tunne onnistua kasvattamaan itse itselleen ruokaa. Siis siitäkin huolimatta, että jos talven ruokahuoltoni olisi omien viljelijänkykyjeni varassa, nälkäkuolema koittaisi ehkä viikossa. Hauska kuitenkin, että pakastimesta löytyy nyt pinaattia, chiliä ja mangoldia, maustekaapista kuivattua minttua, kaikki omin pikku kätösin kasvatettua.
Nyt toivonkin kovasti, että saan ensi kesäksikin jostain viljelylaatikon tai palstan nurkan: haluaisin kokeilla kasvattaa ainakin rucolaa, jotain kaaleja, ehkä kirsikkatomaatteja ja jotakin toista chilisorttiakin.
Ai niin. Ihan tähän liittymättä: olen uuden puhelimen myötä myös Instagramissa. Kehitys kehittyy!
Treenaamisen, reissailun, työ- ja graduhommien lisäksi ehdin kesän aikana harjoittaa myös pienimuotoista viljelytointa. Yliopistolla järjestettiin tänä vuonna toista kertaa kampusviljelyprojekti: kahteen keskustakampuksen kohteeseen ja Viikin kampukselle saatiin viljelysäkkejä/laatikoita, multaa, kompostia ja siemeniä. Pientä maksua vastaan nopeimmat saivat varata itselleen oman säkin tai puolikkaan sellaisesta. Lisäksi innokkaiden urbaanien tarhureiden tuli osallistua perustamistalkoisiin, joissa mm. täytettiin kaikki säkit mullalla ja kompostilla.
 |
| Alkutilanne: vasemmalla chili, keskellä minttu, laidassa tuhoeläinten karkoitukseen samettikukkia. |
Huomasin projektin jo viime kesänä, mutta silloin en ollut Suomessa kuin vasta loppukesästä, joten en päässyt mukaan. Tänä vuonna olin kuitenkin kärppänä varaamassa itselleni lootaa, sillä ajatus itse Kruununhaassa kasvatetuista salaateista sun muista oli aivan liian kutkuttava, että sen olisi voinut jättää käyttämättä.
Kesän siis urbaanina puutarhurina viljelin omaa säkkiäni valtiotieteellisen tiedekunnan kulmilla. Viljelykausi päättyi viime tiistaina, jolloin säkkien piti olla tyhjät. Millainen oli siis tulos kesästäni puutarhurina?
 |
| Seuraava vaihe: paksoi, pinaatti ja retiisit jo suorastaan rehottavat! |
Todettakoon, että toisin kuin äitini, en ole kaksinenkaan viherpeukalo. Äitini isolla viljelypalstalla olen kuitenkin päässyt upottamaan käpäläni multaan, ja minulla oli jonkunlainen käsitys hyötykasviviljelyn perusteista. Näillä eväin päätin keskittyä viljelmissäni enimmäkseen yrtteihin ja lehtivihanneksiin. Kylvin säkkiini pinaattia, mangoldia, paksoita, retiisejä ja lehtipersiljaa. Taimina hankin vielä chilipaprikan, kesäkurpitsan ja vihermintun sekä myöhemmin kesällä lamopinaatin.
 |
| Heinäkuussa säkki alkoi jo täyttyä. |
Lopputuloksesta on todettava, että viljelyprojekti oli puutarhurin kokemattomuus, kesän holtittomasti vaihtelevat säät ja ajoittaiset unohdukset huomioonottaen aivan suksee. Alkukesähän oli kalsa, ajoittain suorastaan hyytävä, ja silloin tuntuikin, että kaikki kasvoi kovin hitaasti jos lainkaan. Epäilin onnistumistani tässä vaiheessa melko lailla, mutta onnekseni olin väärässä.
Muut kasvit ottivat kyllä heinäkuun helteiden aikaan kiinni sen, mitä kesäkuussa menettivät, mutta chili ei koko loppukesän aikana ihan ehtinyt kypsyttää satoaan (tulos: minulla on nyt ihan hitosti vihreää chiliä). Palstalla vallitsi mukavan toverillinen henki ja hellekauden aikaan kaikki kastelivat omien säkkiensä ohella myös toisten janoisia kasveja, näin ollen minunkaan viljelykseni eivät juuri kärsineet helteistä, vaikka niiden aikaan ajoittui myös pari reissua pois kaupungista.
 |
| Aika hieno oli myös viljelijätoverin jättikurpitsa. |
Yhtä kaikki näin urbaanille ihmiselle varsin hauska tunne onnistua kasvattamaan itse itselleen ruokaa. Siis siitäkin huolimatta, että jos talven ruokahuoltoni olisi omien viljelijänkykyjeni varassa, nälkäkuolema koittaisi ehkä viikossa. Hauska kuitenkin, että pakastimesta löytyy nyt pinaattia, chiliä ja mangoldia, maustekaapista kuivattua minttua, kaikki omin pikku kätösin kasvatettua.
 |
| Lopussa pinaatti tuli jo yli äyräiden. |
Nyt toivonkin kovasti, että saan ensi kesäksikin jostain viljelylaatikon tai palstan nurkan: haluaisin kokeilla kasvattaa ainakin rucolaa, jotain kaaleja, ehkä kirsikkatomaatteja ja jotakin toista chilisorttiakin.
Ai niin. Ihan tähän liittymättä: olen uuden puhelimen myötä myös Instagramissa. Kehitys kehittyy!
tiistai 22. heinäkuuta 2014
Penkkiurheilukesä jatkuu: CrossFit Games 2014
Jalkapallon MM-kisat päättyivät, mutta ei tämä penkkiurheilukesä suinkaan ollut vielä tässä! Uutta univelkaa pääsee nimittäin tällä viikolla keräämään CrossFit Gamesien parissa.
Kevättalvesta minäkin osallistuin Open-jumppiin, toukokuussa käväisin turisteilemassa kisakatsomossa Kööpenhaminassa Regionalsien merkeissä, ja nyt löhöilen sohvalla ja puolella silmällä seuraan pari tuntia sitten Kalifornian Carsonissa startanneita CrossFit Gameseja. Kisojen ensimmäisenä päivänä kisaavat masters-sarjalaiset, siis yli 40-vuotiaat kilpailijat. Varsinainen mittelö käydään viikonlopun aikana, mutta myös yleisten sarjojen kiulpailijat, regionaalitasolta karsiutuneet 43 kovakuntoisinta miestä ja naista, pääsevät aloittamaan urakkansa huomenna, kun rannalla käydään laji nimeltä Beach. Vielä ei tiedetä, mitä laji tuo tullessaan, mutta veikattu on niin avomeriuintia (jota on usein aiemmissa kisoissa nähty, joskaan ei viime vuonna) kuin hiekkajuoksuakin. Torstaina kilpailijat saavat levätä, kun masters-kisaajat puolestaan ratkaisevat mestarinsa. Jo julkistetut lajit voi käydä kurkkimassa täältä. Luvassa on mm. muscle-uppeja ja juoksusprinttejä, raskaita valakyykkyjä, kelkantyöntöä sekä "Triple 3": 3000 m soutu, 300 tuplanaruhyppyä ja 3 mailin juoksu.
Suomalaisten kannalta jännittävintä on tietysti seurata Porin ihmemiehen, Jonne Kosken suoriutumista kisoista (yllä video Jonnen kisavalmisteluista, tsek it out!). Euroopan regionaaleissa Koski putsasi pöydän ja sijoittui ensimmäiseksi, mutta nyt vastassa on todella kovia kilpailijoita, esimerkiksi moninkertainen Games-voittaja Rich Froning, Kalifornian härkä Jason Khalipa, Froningille regionaaleissa kovasti kampoihin pistäneet Scott Panchik ja Will Moorad sekä Kanadan punaparta Lucas Parker.
Naisten puolella jymy-yllätys taisi tulla jo siinä, kun edelliskisoja suvereenisti hallinnut Sam Briggs tipahti kilpailuista. Sen sijaan "Iceland-Annie" eli aiempi voittaja Annie Thorisdottir palaa kisoihin ja kohtaa siellä jonkinasteisen ennakkosuosikin, Kanadan Camille Leblanc-Bazinetin sekä viime vuonna taukoa pitäneen Julie Foucherin.
Jännityksellä jäämme siis odottamaan, miten kisoissa käy. Tänään aloimme järjestellä kisakatsomoa myös omalle salille, joten pääsemme jännittämään Jonnen menestystä ja ylipäänsä kisoja jonkinlaisessa seurueessa. Lähetysajat ovat toki tältä aikavyöhykkeeltä tarkasteltuna varsin syvältä, mutta onneksi ison osan ohjelmasta sentään näkee jo ennen puolta yötä. Wodconnectin mainiot tyypit ovat laatineet aikavyöhykkeille adaptoidun kisa-aikataulun, tästä voi kurkkia, milloin olla striimin ääressä.
Kevättalvesta minäkin osallistuin Open-jumppiin, toukokuussa käväisin turisteilemassa kisakatsomossa Kööpenhaminassa Regionalsien merkeissä, ja nyt löhöilen sohvalla ja puolella silmällä seuraan pari tuntia sitten Kalifornian Carsonissa startanneita CrossFit Gameseja. Kisojen ensimmäisenä päivänä kisaavat masters-sarjalaiset, siis yli 40-vuotiaat kilpailijat. Varsinainen mittelö käydään viikonlopun aikana, mutta myös yleisten sarjojen kiulpailijat, regionaalitasolta karsiutuneet 43 kovakuntoisinta miestä ja naista, pääsevät aloittamaan urakkansa huomenna, kun rannalla käydään laji nimeltä Beach. Vielä ei tiedetä, mitä laji tuo tullessaan, mutta veikattu on niin avomeriuintia (jota on usein aiemmissa kisoissa nähty, joskaan ei viime vuonna) kuin hiekkajuoksuakin. Torstaina kilpailijat saavat levätä, kun masters-kisaajat puolestaan ratkaisevat mestarinsa. Jo julkistetut lajit voi käydä kurkkimassa täältä. Luvassa on mm. muscle-uppeja ja juoksusprinttejä, raskaita valakyykkyjä, kelkantyöntöä sekä "Triple 3": 3000 m soutu, 300 tuplanaruhyppyä ja 3 mailin juoksu.
Suomalaisten kannalta jännittävintä on tietysti seurata Porin ihmemiehen, Jonne Kosken suoriutumista kisoista (yllä video Jonnen kisavalmisteluista, tsek it out!). Euroopan regionaaleissa Koski putsasi pöydän ja sijoittui ensimmäiseksi, mutta nyt vastassa on todella kovia kilpailijoita, esimerkiksi moninkertainen Games-voittaja Rich Froning, Kalifornian härkä Jason Khalipa, Froningille regionaaleissa kovasti kampoihin pistäneet Scott Panchik ja Will Moorad sekä Kanadan punaparta Lucas Parker.
Naisten puolella jymy-yllätys taisi tulla jo siinä, kun edelliskisoja suvereenisti hallinnut Sam Briggs tipahti kilpailuista. Sen sijaan "Iceland-Annie" eli aiempi voittaja Annie Thorisdottir palaa kisoihin ja kohtaa siellä jonkinasteisen ennakkosuosikin, Kanadan Camille Leblanc-Bazinetin sekä viime vuonna taukoa pitäneen Julie Foucherin.
Jännityksellä jäämme siis odottamaan, miten kisoissa käy. Tänään aloimme järjestellä kisakatsomoa myös omalle salille, joten pääsemme jännittämään Jonnen menestystä ja ylipäänsä kisoja jonkinlaisessa seurueessa. Lähetysajat ovat toki tältä aikavyöhykkeeltä tarkasteltuna varsin syvältä, mutta onneksi ison osan ohjelmasta sentään näkee jo ennen puolta yötä. Wodconnectin mainiot tyypit ovat laatineet aikavyöhykkeille adaptoidun kisa-aikataulun, tästä voi kurkkia, milloin olla striimin ääressä.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Drunk on Saaremaa 2014 eli pyöräretki eteläiseen naapuriin
Kesän The Reissu suuntautui tällä kertaa Viroon. Omalla polkupyörällä, teltta tarakalla ja vailla sen suurempia suunnitelmia kuin että Saarenmaalle olisi päästävä maistamaan paikallista kotonapantua olutta. Viikko sitten, varhain sunnuntai-aamuna minä ja Lotta huristettiin pyörinemme Tallink Superstarin autokannelle. Tarakalle Ortliebeihin oli pakattuna lämmintä vaatetta, retkeilytavaraa ja muuta välttämätöntä vajaan viikon reissua varten, välittömänä suuntana Haapsalu. Matka alkoi kuitenkin huolellisella tankkauksella Tallinkin aamiaisbuffassa. Sen jälkeen käväisimme pikaisesti paikallisessa supermarketissa ostamassa pähkinöitä, suklaata ja pullon rommia, jonka jälkeen aloimme selvitellä tietä pois Tallinnasta ja kohti länttä.
Ensimmäisenä päivänä ajoimmekin reippaasti Haapsaluun, ja matkaa kertyi arviolta jopa 130 km (note to self: ensi reissulle osta vihdoin se ajotietokone). Alkumatkan poljimme rannikkoa seuraillen. Maisemat olivat somia, ja vasta ehkä 40 km jälkeen maltoimme pitää ensimmäisen jäätelötauon. Piipahdimme myös tutkailemassa Keila-Joan vesiputousta ja voimalaa, ja lounaalle huristelimme Paldiskin pikkukaupunkiin asti. Neuvostohenkinen betonikaupunki oli ihan hauska nähdä, mutta ehkä vielä hauskempi jättää taakseen. Padisen kylässä näimme huikean hienon raunioituneen luostarin ja olimme vielä oikein virkeitä. Se olikin hyvä, sillä Padisen ja Haapsalun välinen tieosuus oli lopulta matkamme tylsin. Kuutisenkymmentä kilometriä lähinnä metsikköä ja satunnaisia niittyjä ja ryteikköjä. Ei kyliä, kaupunkeja, ei edes lehmiä ihmeteltäväksi. Takapuoli alkoi puutua, mutta ihme kyllä polkeminen silti maittoi.
Lopulta kahdeksan tienoilla illalla saavuimme Haapsaluun ja selvitimme reitin ennalta katsottulle leirintäalueelle. Iskimme teltan pystyyn, kävimme suihkussa pesemässä matkan hiet ja hyönteiset nahasta ja jaksoimme kuin jaksoimmekin lähteä vielä fillareilla ihmettelemään Haapsalua ja etsimään murkinaa. Keskustasta löytyi nopeasti idyllinen ja edullinen pizzapaikka, ja vaikka olimme nälkäisiä kuin susilauma, emme silti jaksaneet syödä kokonaan paikan keskimmäisen kokoluokan pizzoja. Aterioinnin jälkeen kävimme ihmettelemässä Haapsalun hienoa piispanlinnoitusta (lue: häröilemässä ympäriinsä ja mm. seisomassa käsillä linnan seinää vasten). Sitten poljimme takaisin leirintään, joimme pienet kupilliset rommia ensimmäisen matkapäivän kunniaksi ja kömmimme makuupusseihin.
Aamuherätys olikin sitten melko hikinen. Jo edellisenä päivänä lämpötila oli pysytellyt mukavasti 25 asteen paremmalla puolella, ja toisesta matkapäivästä näytti tulevan vähintään yhtä lämmin. Menimme yhteiskeittiöön laatimaan sumpit ja syömään aamupalaa. Sitten pakkasimme teltan, lastasimme karavaanit ja hurautimme tielle, että ehtisimme puolen kymmenen lauttaan Rohukülasta Hiidenmaan saarelle. Olimme tässä vaiheessa jo pohtineet, että toisena päivänä ei ehkä olisi tarpeen ajaa yhtä massiivista päivämatkaa kuin ensimmäisenä, mutta tavoitteena oli kuitenkin ehtiä iltalautalla vielä Saarenmaan puolelle. Näin ollen päätimme skipata Hiidenmaan "pääkaupungin" Kärdlan ja suunnistella suoraan kohti etelää. Ajelimme rauhallista tahtia ja kävimme mm. päiväkahveilla somalla lammastilalla. Sitten keksimme tehdä pienen tourin Kassarin saaren kautta: halusimme käydä uimassa ja Kassarille osoittavan kyltin yhteydessä sattui olemaan uimarannan symboli.
Matkan varrella törmäsimme mm. Aino ja Oskar Kallaksen kesämökkiin, jota täytyi tietenkin käydä ihmettelemässä (Aino Kallaksen ja Hiidenmaan yhteys oli ainakin allekirjoittaneelta päässyt unohtumaan, vaikka olin kyllä tietoinen siitä, että Sudenmorsian sijoittuu saarelle). Parahultaisesti nälän jo kurniessa päädyimme mainion Lest & Lammas -ravintolan pihaan. Ravintola tarjoili hyvin "perusruokaa", nimensä mukaisesti lestiä (suomeksi kampelaa) ja lammasta, jos kohta muutakin löytyi. Ainakin listan mukaan ravintola käytti mahdollisimman paljon paikallisia raaka-aineita ja kampelan sanottiin olevan aina paikallisten kalastajien saaren edustalta pyytämää. Näinpä tilasimme kumpainenkin annoksen paistettua kampelaa salaatin, perunan ja valkoisen kastikkeen kera. Lounaan jälkeen polkaisimme vielä läheiselle rannalle uimapuuhiin. Yllättävänkin puhtaan ja kirkkaan oloinen, matala ranta jaksoi huvittaa meitä virkistymisen verran, mutta auringonpalvontapuuhiin emme sentään ryhtyneet (aurinkoa kun tuntui saavan satulassa aivan kylliksi, joskaan rajattomasta rusketuksesta ei voida puhua).
Seuraavaksi suuntasimmekin kohti Sõrun satamaa, josta lähtisi yhteyslautta Saarenmaalle, joskin matkalla pidimme jäätelötauon pienellä kyläkaupalla. Oli jo alkuilta, kun lautta rantautui Triigin satamaan Saarenmaalla. Pysähdyimme pienessä Leisin kylässä täydentämässä ruokavarantoja ja tutkimassa majoitusvaihtoehtoja. Päädyimme soittamaan läheisessä Oitmen taajamassa sijaitsemaan majoituspalveluun, ja melkoisen sählingin ja epätietoisuuden jälkeen pääsimme pystyttämään telttaa ja käymään majaksi. Illan ohjelmassa oli jälleen primääristen tarpeiden täyttäminen suihkun ja ruoan muodossa. Kokkasimme majatalon keittiössä kasan pastaa. Kovin kauaa ei tarvinnut yöllä unta houkutella, ja päärakennuksen varjoon pystytetyssä teltassa uni maittoi makoisasti.
Aamupuuhat hoitelimme edellisaamua rauhallisemmin, sillä olimme päättäneet, että päivän tavoitteeksi riittäisi päästä Saarenmaan pääkaupunkiin Kuressaareen, vain hieman alle 60 km:n päähän. Pysähdyimme jälleen Leisin kylässä täydentämässä eväsvarantoja ja syömässä jäätelöt. Sitten aloitimme huristelun saaren läpi. Jo hetken ajettuamme saimme havaita polkevamme melkoisen navakassa vastatuulessa, josta tulikin pysyvä seuralainen miltei koko loppumatkan ajaksi. Tuuli hidasti vauhtia hieman. Onneksi maisema oli kuitenkin, ennakkotietojen mukaisesti, hyvin tasaista, joten liian raskaaksi tuuliolosuhteet eivät etenemistä tehneet. Päivän turismipysähdyksen päätimme tehdä muutaman kymmenen kilometrin päässä Kuressaaresta sijaisevalla Kaalin meteorikraaterilla. Pällistelimme kraateria tovin, jonka jälkeen vetäydyimme lounaalle paikalliseen trahteriin. Siellä tarjoutui myös tilaisuus maistaa saarenmaalaista koduõlua, siis paikallista tilaolutta.
Kraaterilta suunnistimme melko lailla suoraan, vain yhden kahvipaussin kautta, Kuressaaren kaupunkiin, ja siellä oitis turisti-infoon kyselemään kohtuuhintaista majapaikkaa. Olimme etukäteen päättäneet, että Kuressaaressa yöpyisimme sisätiloissa, ja ihan keskustasta löytyikin Võõrastemaja Laura, josta saimme kohtuuhintaisen huoneen, jonka hintaan sisältyi aamupalakin. Polkupyörätkin pääsivät säilytykseen sisätiloihin. Tässä vaiheessa viimeistään allekirjoittanut joutui myös kaivelemaan muistinsa kätköistä kauan sitten käytyjen viron kurssien oppeja, sillä majatalon emäntä ei puhunut sen enempää englantia kuin suomeakaan.
Majoittumisen ja peseytymisen jälkeen vaihdoimme ylle jotain kaupunkikelpoisempaa vaatetta ja lähdimme tutustumaan Kuressaaren kaupunkiin: näimme niin paikallisen piispanlinnan kuin uimarannankin. Illalla söimme hyvin (mutta edullisesti: jaettu alkupala, oluet, kaksi pääruokaa ja kaksi mojitoa irtosi alle 40 eurolla). Yritimme myös etsiä Kuressaaresta kuppilaa, jossa seurata illan Saksa-Brasilia-ottelua, mutta satunnaisella harhailulla keskustasta ei juuri baareja löytynyt, eikä ainakaan sellaista, jossa olisi ollut vielä televisiokin. Hämmentyneenä tassuttelimme siis majataloomme, jossa huoneen pienestä matkatelevisiosta seurasimme, kuinka Saksa nöyryytti isäntämaata perinpohjaisesti.
Keskiviikkoaamu ja siis neljäs matkapäivä valkeni yhtä aurinkoisena kuin aikaisemmatkin päivät. Aamupalan jälkeen pakkailimme tavaroitamme ja totuttuun tapaan kuorrutimme itsemme aurinkorasvalla ennen kuin iskimme tietä. Päivän matkatavoitteena oli edetä Muhun saarelle, kokonaisuudessaan matkaa tulisi n. 70-80 kilometriä. Ensimmäiset kilometrin ajelimme samaa tietä, jota edellisenä päivänä olimme kaupunkiin saapuneet, mutta pian erkanimme seurailemaan rannikkoa myötäilevää tietä: toiveenamme oli löytää jostain matkan varrelta ranta tahi muu uimapaikka, jolla olisimme voineet pitää myös evästauon. Tällaista ei kuitenkaan tullut vastaan, joten päädyimme keittämään taukokahvit tyhjän ortodoksikirkon rappusille.
Kahvitauon jälkeen polkeminen maistui taas, ja iltapäivällä kolmen tienoilla saavutimme Saarenmaan länsirannalla sijaitsevan Orissaaren kaupungin. Nautimme myöhäisen lounaan paikallisen kuppilan terassilla ja etsiskelimme valmiiksi majoitusvaihtoehtoja Muhun saarelta. Muhulle johtaa Saarenmaalta pengertie, joten tällä kertaa emme päässet matkustamaan lautalla.
Katsoimme valmiiksi, että voisimme majoittua leirintäalueella jokseenkin saaren keskellä, Liivan kylässä. Kylän kupeesta löytyikin leirintäalue, ja päätimme hurvitella ja sijoittaa 24 euroa pieneen mökkiin. Säästyisimme teltan pystytyksen ja purkamisen vaivalta sekä saisimme hieman lisää suojaa mahdolliselta lerintäalueen meteliltä. Heivasimme pyörälaukut pikku mökkimme suojiin, vaihdomme vaatteiden alle bikinit ja lähdimme tutustumaan Muhun saareen (luonnollisesti polkupyörillä, sillä päivän osalta jo alla olevat runsaat 70 km eivät selvästikään olleet kylliksi). Ajelimme saaren länsirantaa pohjoiseen: tavoitteenamme oli nähdä saaren kuuluisia kalkkikivijyrkänteitä sekä käydä uimassa. Iltaretki ei varsinaisesti ollut kaikin puolin onnistunut, sillä kuuluisat jyrkänteet olivat todella mitäänsanomattomat ja uimarannan löytäminen osoittautui jälleen melkoiseksi haasteeksi. Lopulta ranta kuitenkin löytyi ja pääsimme kuin pääsimmekin pulahtamaan Itämereen. Uinnin jälkeen oikaisimme saaren läpi hieman parempaa tietä majapaikkaamme. Kävimme supermarketin kautta, sillä koko saarella ei näyttänyt olevan auki olevaa ravitsemuspalvelua. Unet maittoivat pikku mökissämme kuitenkin taas varsin hyvin, ja seuraavana päivänä heräsimme kohtuullisen virkeinä matkamme viimeiseen varsinaiseen polkemispäivään.
Viimeisen päivän tavoitteena oli polkea Pärnuun. Suunnitelmamme hieman muuttuivat matkan varrella: alun perin aikomuksena oli polkea Tallinnaan, mutta Pärnun näkeminen alkoi myös kiinnostaa. Koska matkaa Pärnusta Tallinnaan taas on jo melko paljon, päätimme tämän viimeisen etapin ajan säästämiseksi taittaa junalla (joissa pyörän kuljettaminen on Virossa ilmaista). Ensin tuumimme huristelevamme Pärnusta Tallinnaan jo torstaina: sitten kävikin ilmi, että eräs Lotan ystävä oli samaan aikaan Baltiassa ja sovimme tapaamisen Pärnuun. Meitä myös kiinnosti nähdä kaupunkia hieman, joten siirsimme paluun perjantaille.
Itse matkasta Muhulta Pärnuun ei juuri jäänyt jälkipolville kerrottavaa: lautta mantereelle kulki sujuvasti. Sen sijaan ajaessa sitkeänä seuralaisenamme oli jatkuva tuuli, suurimman osan aikaa vieläpä navakkana vastatuulena. Virtsun sataman ja Pärnun välissä ei ollut juuri mitään muuta kuin metsää, ryteikköä ja satunnaista peltoa. Jaksoimme kuitenkin tukevan aamiaisen ja tien poskessa nautitun lounaan voimin polkea ihan rivakasti, ja iltapäivällä saavuimmekin Pärnun kaupunkiin.
Tuttavamme järjesti meille majoituksen, ja heti joen rannalla nautittujen kaupunkiintulo-oluiden jälkeen hurautimme majapaikkaamme, hassuun pikkuiseen taloon melkein Pärnun keskustassa. Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen olimme taas valmiita uusiin seikkailuihin, ja lähdimmekin kävellen (!) tutustumaan Pärnun rantaan ja vanhaan kaupunkiin.
Ilta Pärnussa oli varsin riemukas, ja asunnolle saapuessamme päätimme vielä kerran muuttaa suunnitelmia ja aamujunan sijaan lähteäkin Tallinnaan vasta iltapäivän junalla (kaupunkien välillä kulkee vain kaksi päivittäistä junaa). Seuraavana päivänä nautimme aurinkoisesta Pärnusta ja teimme viimeiset kotiinpaluuvalmistelut: selvitimme, mistä juna Tallinnaan oikeastaan lähti (juna-asemaa oli nimittäin siirretty, eikä se ollut enää siellä, mihin se oli kartoissa merkitty) ja millä lautalla palaisimme Suomeen. Päädyimme Linda Linen nopeaan katamaraaniyhteyteen ja näin olisimme kotona jo ennen puolta yötä.
Koko reissu sujui kertakaikkiaan hämmästyttävän sujuvasti, ja vasta ihan viime hetkillä alkoi pakka hajota: junamatka Pärnusta Tallinnaan oli jokseenkin kaoottinen kokemus ja perillä Tallinnassa ehkä koko matkan suurimmaksi haasteeksi osoittautui Linda Linen terminaalin löytäminen. Saimme vääriä neuvoja, ja ajelimme ympäri Tallinnan satama-aluetta, kunnes jokseenkin viimeisellä mahdollisella hetkellä bongasimme pikkuisen tien päästä, alas veden partaalle kätketyn satamarakennuksen.
Sikäli mahtava ja onnistunut matka oli, että jo ennen kotiin pääsyä aloimme suunnitella seuraavaa pyörämatkaa. Haaveenani olisi joskus polkea Välimerelle asti, mutta lyhyemmistä matkoista houkuttelisi esimerkiksi vähän syvällisempi Baltian kiertomatka tai pyörän pakkaaminen lentokoneeseen ja parin viikon pyöräseikkailu vaikkapa Italiassa, Portugalissa tai Kreikan saarilla. Viljati mahdollisuuksia!
Ensimmäisenä päivänä ajoimmekin reippaasti Haapsaluun, ja matkaa kertyi arviolta jopa 130 km (note to self: ensi reissulle osta vihdoin se ajotietokone). Alkumatkan poljimme rannikkoa seuraillen. Maisemat olivat somia, ja vasta ehkä 40 km jälkeen maltoimme pitää ensimmäisen jäätelötauon. Piipahdimme myös tutkailemassa Keila-Joan vesiputousta ja voimalaa, ja lounaalle huristelimme Paldiskin pikkukaupunkiin asti. Neuvostohenkinen betonikaupunki oli ihan hauska nähdä, mutta ehkä vielä hauskempi jättää taakseen. Padisen kylässä näimme huikean hienon raunioituneen luostarin ja olimme vielä oikein virkeitä. Se olikin hyvä, sillä Padisen ja Haapsalun välinen tieosuus oli lopulta matkamme tylsin. Kuutisenkymmentä kilometriä lähinnä metsikköä ja satunnaisia niittyjä ja ryteikköjä. Ei kyliä, kaupunkeja, ei edes lehmiä ihmeteltäväksi. Takapuoli alkoi puutua, mutta ihme kyllä polkeminen silti maittoi.
 |
| Tiivistettynä: pyöräilyä, laivoja, pousailua, jatkuvaa hupia viron kielestä sekä vanhoja pytinkejä. |
Lopulta kahdeksan tienoilla illalla saavuimme Haapsaluun ja selvitimme reitin ennalta katsottulle leirintäalueelle. Iskimme teltan pystyyn, kävimme suihkussa pesemässä matkan hiet ja hyönteiset nahasta ja jaksoimme kuin jaksoimmekin lähteä vielä fillareilla ihmettelemään Haapsalua ja etsimään murkinaa. Keskustasta löytyi nopeasti idyllinen ja edullinen pizzapaikka, ja vaikka olimme nälkäisiä kuin susilauma, emme silti jaksaneet syödä kokonaan paikan keskimmäisen kokoluokan pizzoja. Aterioinnin jälkeen kävimme ihmettelemässä Haapsalun hienoa piispanlinnoitusta (lue: häröilemässä ympäriinsä ja mm. seisomassa käsillä linnan seinää vasten). Sitten poljimme takaisin leirintään, joimme pienet kupilliset rommia ensimmäisen matkapäivän kunniaksi ja kömmimme makuupusseihin.
Aamuherätys olikin sitten melko hikinen. Jo edellisenä päivänä lämpötila oli pysytellyt mukavasti 25 asteen paremmalla puolella, ja toisesta matkapäivästä näytti tulevan vähintään yhtä lämmin. Menimme yhteiskeittiöön laatimaan sumpit ja syömään aamupalaa. Sitten pakkasimme teltan, lastasimme karavaanit ja hurautimme tielle, että ehtisimme puolen kymmenen lauttaan Rohukülasta Hiidenmaan saarelle. Olimme tässä vaiheessa jo pohtineet, että toisena päivänä ei ehkä olisi tarpeen ajaa yhtä massiivista päivämatkaa kuin ensimmäisenä, mutta tavoitteena oli kuitenkin ehtiä iltalautalla vielä Saarenmaan puolelle. Näin ollen päätimme skipata Hiidenmaan "pääkaupungin" Kärdlan ja suunnistella suoraan kohti etelää. Ajelimme rauhallista tahtia ja kävimme mm. päiväkahveilla somalla lammastilalla. Sitten keksimme tehdä pienen tourin Kassarin saaren kautta: halusimme käydä uimassa ja Kassarille osoittavan kyltin yhteydessä sattui olemaan uimarannan symboli.
 |
| Pistoolikyykkyjä, karavaanit, maisema ja ruokaa. Tärkeää. |
Matkan varrella törmäsimme mm. Aino ja Oskar Kallaksen kesämökkiin, jota täytyi tietenkin käydä ihmettelemässä (Aino Kallaksen ja Hiidenmaan yhteys oli ainakin allekirjoittaneelta päässyt unohtumaan, vaikka olin kyllä tietoinen siitä, että Sudenmorsian sijoittuu saarelle). Parahultaisesti nälän jo kurniessa päädyimme mainion Lest & Lammas -ravintolan pihaan. Ravintola tarjoili hyvin "perusruokaa", nimensä mukaisesti lestiä (suomeksi kampelaa) ja lammasta, jos kohta muutakin löytyi. Ainakin listan mukaan ravintola käytti mahdollisimman paljon paikallisia raaka-aineita ja kampelan sanottiin olevan aina paikallisten kalastajien saaren edustalta pyytämää. Näinpä tilasimme kumpainenkin annoksen paistettua kampelaa salaatin, perunan ja valkoisen kastikkeen kera. Lounaan jälkeen polkaisimme vielä läheiselle rannalle uimapuuhiin. Yllättävänkin puhtaan ja kirkkaan oloinen, matala ranta jaksoi huvittaa meitä virkistymisen verran, mutta auringonpalvontapuuhiin emme sentään ryhtyneet (aurinkoa kun tuntui saavan satulassa aivan kylliksi, joskaan rajattomasta rusketuksesta ei voida puhua).
Seuraavaksi suuntasimmekin kohti Sõrun satamaa, josta lähtisi yhteyslautta Saarenmaalle, joskin matkalla pidimme jäätelötauon pienellä kyläkaupalla. Oli jo alkuilta, kun lautta rantautui Triigin satamaan Saarenmaalla. Pysähdyimme pienessä Leisin kylässä täydentämässä ruokavarantoja ja tutkimassa majoitusvaihtoehtoja. Päädyimme soittamaan läheisessä Oitmen taajamassa sijaitsemaan majoituspalveluun, ja melkoisen sählingin ja epätietoisuuden jälkeen pääsimme pystyttämään telttaa ja käymään majaksi. Illan ohjelmassa oli jälleen primääristen tarpeiden täyttäminen suihkun ja ruoan muodossa. Kokkasimme majatalon keittiössä kasan pastaa. Kovin kauaa ei tarvinnut yöllä unta houkutella, ja päärakennuksen varjoon pystytetyssä teltassa uni maittoi makoisasti.
 |
| Reissun pääasiallinen ravinto saattoi koostua jäätelöstä, oluesta ja kahvista. Etenkin ensimmäinen oli ihan ässää! |
Aamupuuhat hoitelimme edellisaamua rauhallisemmin, sillä olimme päättäneet, että päivän tavoitteeksi riittäisi päästä Saarenmaan pääkaupunkiin Kuressaareen, vain hieman alle 60 km:n päähän. Pysähdyimme jälleen Leisin kylässä täydentämässä eväsvarantoja ja syömässä jäätelöt. Sitten aloitimme huristelun saaren läpi. Jo hetken ajettuamme saimme havaita polkevamme melkoisen navakassa vastatuulessa, josta tulikin pysyvä seuralainen miltei koko loppumatkan ajaksi. Tuuli hidasti vauhtia hieman. Onneksi maisema oli kuitenkin, ennakkotietojen mukaisesti, hyvin tasaista, joten liian raskaaksi tuuliolosuhteet eivät etenemistä tehneet. Päivän turismipysähdyksen päätimme tehdä muutaman kymmenen kilometrin päässä Kuressaaresta sijaisevalla Kaalin meteorikraaterilla. Pällistelimme kraateria tovin, jonka jälkeen vetäydyimme lounaalle paikalliseen trahteriin. Siellä tarjoutui myös tilaisuus maistaa saarenmaalaista koduõlua, siis paikallista tilaolutta.
Kraaterilta suunnistimme melko lailla suoraan, vain yhden kahvipaussin kautta, Kuressaaren kaupunkiin, ja siellä oitis turisti-infoon kyselemään kohtuuhintaista majapaikkaa. Olimme etukäteen päättäneet, että Kuressaaressa yöpyisimme sisätiloissa, ja ihan keskustasta löytyikin Võõrastemaja Laura, josta saimme kohtuuhintaisen huoneen, jonka hintaan sisältyi aamupalakin. Polkupyörätkin pääsivät säilytykseen sisätiloihin. Tässä vaiheessa viimeistään allekirjoittanut joutui myös kaivelemaan muistinsa kätköistä kauan sitten käytyjen viron kurssien oppeja, sillä majatalon emäntä ei puhunut sen enempää englantia kuin suomeakaan.
 |
| Pyöräily ei riittänyt, vaan piti myös rehkiä lasten leikkipuiston kiviennostelulaitteella, vähän. |
Majoittumisen ja peseytymisen jälkeen vaihdoimme ylle jotain kaupunkikelpoisempaa vaatetta ja lähdimme tutustumaan Kuressaaren kaupunkiin: näimme niin paikallisen piispanlinnan kuin uimarannankin. Illalla söimme hyvin (mutta edullisesti: jaettu alkupala, oluet, kaksi pääruokaa ja kaksi mojitoa irtosi alle 40 eurolla). Yritimme myös etsiä Kuressaaresta kuppilaa, jossa seurata illan Saksa-Brasilia-ottelua, mutta satunnaisella harhailulla keskustasta ei juuri baareja löytynyt, eikä ainakaan sellaista, jossa olisi ollut vielä televisiokin. Hämmentyneenä tassuttelimme siis majataloomme, jossa huoneen pienestä matkatelevisiosta seurasimme, kuinka Saksa nöyryytti isäntämaata perinpohjaisesti.
Keskiviikkoaamu ja siis neljäs matkapäivä valkeni yhtä aurinkoisena kuin aikaisemmatkin päivät. Aamupalan jälkeen pakkailimme tavaroitamme ja totuttuun tapaan kuorrutimme itsemme aurinkorasvalla ennen kuin iskimme tietä. Päivän matkatavoitteena oli edetä Muhun saarelle, kokonaisuudessaan matkaa tulisi n. 70-80 kilometriä. Ensimmäiset kilometrin ajelimme samaa tietä, jota edellisenä päivänä olimme kaupunkiin saapuneet, mutta pian erkanimme seurailemaan rannikkoa myötäilevää tietä: toiveenamme oli löytää jostain matkan varrelta ranta tahi muu uimapaikka, jolla olisimme voineet pitää myös evästauon. Tällaista ei kuitenkaan tullut vastaan, joten päädyimme keittämään taukokahvit tyhjän ortodoksikirkon rappusille.
 |
| Alaoikealla takuuvarma keino houkutella meidät nähtävyyttä katsomaan: baar! |
Kahvitauon jälkeen polkeminen maistui taas, ja iltapäivällä kolmen tienoilla saavutimme Saarenmaan länsirannalla sijaitsevan Orissaaren kaupungin. Nautimme myöhäisen lounaan paikallisen kuppilan terassilla ja etsiskelimme valmiiksi majoitusvaihtoehtoja Muhun saarelta. Muhulle johtaa Saarenmaalta pengertie, joten tällä kertaa emme päässet matkustamaan lautalla.
Katsoimme valmiiksi, että voisimme majoittua leirintäalueella jokseenkin saaren keskellä, Liivan kylässä. Kylän kupeesta löytyikin leirintäalue, ja päätimme hurvitella ja sijoittaa 24 euroa pieneen mökkiin. Säästyisimme teltan pystytyksen ja purkamisen vaivalta sekä saisimme hieman lisää suojaa mahdolliselta lerintäalueen meteliltä. Heivasimme pyörälaukut pikku mökkimme suojiin, vaihdomme vaatteiden alle bikinit ja lähdimme tutustumaan Muhun saareen (luonnollisesti polkupyörillä, sillä päivän osalta jo alla olevat runsaat 70 km eivät selvästikään olleet kylliksi). Ajelimme saaren länsirantaa pohjoiseen: tavoitteenamme oli nähdä saaren kuuluisia kalkkikivijyrkänteitä sekä käydä uimassa. Iltaretki ei varsinaisesti ollut kaikin puolin onnistunut, sillä kuuluisat jyrkänteet olivat todella mitäänsanomattomat ja uimarannan löytäminen osoittautui jälleen melkoiseksi haasteeksi. Lopulta ranta kuitenkin löytyi ja pääsimme kuin pääsimmekin pulahtamaan Itämereen. Uinnin jälkeen oikaisimme saaren läpi hieman parempaa tietä majapaikkaamme. Kävimme supermarketin kautta, sillä koko saarella ei näyttänyt olevan auki olevaa ravitsemuspalvelua. Unet maittoivat pikku mökissämme kuitenkin taas varsin hyvin, ja seuraavana päivänä heräsimme kohtuullisen virkeinä matkamme viimeiseen varsinaiseen polkemispäivään.
 |
| Pistoolikyykkyjä tosiaan tehtiin. Maisemissa. |
Itse matkasta Muhulta Pärnuun ei juuri jäänyt jälkipolville kerrottavaa: lautta mantereelle kulki sujuvasti. Sen sijaan ajaessa sitkeänä seuralaisenamme oli jatkuva tuuli, suurimman osan aikaa vieläpä navakkana vastatuulena. Virtsun sataman ja Pärnun välissä ei ollut juuri mitään muuta kuin metsää, ryteikköä ja satunnaista peltoa. Jaksoimme kuitenkin tukevan aamiaisen ja tien poskessa nautitun lounaan voimin polkea ihan rivakasti, ja iltapäivällä saavuimmekin Pärnun kaupunkiin.
Tuttavamme järjesti meille majoituksen, ja heti joen rannalla nautittujen kaupunkiintulo-oluiden jälkeen hurautimme majapaikkaamme, hassuun pikkuiseen taloon melkein Pärnun keskustassa. Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen olimme taas valmiita uusiin seikkailuihin, ja lähdimmekin kävellen (!) tutustumaan Pärnun rantaan ja vanhaan kaupunkiin.
 |
| Ja vähän vielä. |
Ilta Pärnussa oli varsin riemukas, ja asunnolle saapuessamme päätimme vielä kerran muuttaa suunnitelmia ja aamujunan sijaan lähteäkin Tallinnaan vasta iltapäivän junalla (kaupunkien välillä kulkee vain kaksi päivittäistä junaa). Seuraavana päivänä nautimme aurinkoisesta Pärnusta ja teimme viimeiset kotiinpaluuvalmistelut: selvitimme, mistä juna Tallinnaan oikeastaan lähti (juna-asemaa oli nimittäin siirretty, eikä se ollut enää siellä, mihin se oli kartoissa merkitty) ja millä lautalla palaisimme Suomeen. Päädyimme Linda Linen nopeaan katamaraaniyhteyteen ja näin olisimme kotona jo ennen puolta yötä.
Koko reissu sujui kertakaikkiaan hämmästyttävän sujuvasti, ja vasta ihan viime hetkillä alkoi pakka hajota: junamatka Pärnusta Tallinnaan oli jokseenkin kaoottinen kokemus ja perillä Tallinnassa ehkä koko matkan suurimmaksi haasteeksi osoittautui Linda Linen terminaalin löytäminen. Saimme vääriä neuvoja, ja ajelimme ympäri Tallinnan satama-aluetta, kunnes jokseenkin viimeisellä mahdollisella hetkellä bongasimme pikkuisen tien päästä, alas veden partaalle kätketyn satamarakennuksen.
 |
| Paint-taiteilijan näkemys matkareitistä. Jotkut mutkat saattoivat vähän suoristua, mutta noin pääpiirteissään. |
Sikäli mahtava ja onnistunut matka oli, että jo ennen kotiin pääsyä aloimme suunnitella seuraavaa pyörämatkaa. Haaveenani olisi joskus polkea Välimerelle asti, mutta lyhyemmistä matkoista houkuttelisi esimerkiksi vähän syvällisempi Baltian kiertomatka tai pyörän pakkaaminen lentokoneeseen ja parin viikon pyöräseikkailu vaikkapa Italiassa, Portugalissa tai Kreikan saarilla. Viljati mahdollisuuksia!
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Röyhkeän ulkonäkökeskeinen katsaus jalkapallon MM-kisoihin
Tässä blogissa on (toivottavasti) ollut tapana pitää suhteellisen tiedostavaa, pääsääntöisesti enemmän tai vähemmän feminististä linjaa ulkonäköasioissa: herutuskuvat ja perseposet, kritiikitön ihmisvartalon esineellistäminen, yletön objektifiointi, tympeät motivaatiokuvat ja yleinen ulkonäkökeskeisyys ovat täällä pitkälti ei-toivottua sisältöä. Ihmisvartalossa on paljon kiinnostavampiakin ominaisuuksia kuin sen ulkonäkö. Paitsi tietysti jos kyseessä on nuori, miespuolinen urheilija.
Viimeinen lause oli vitsi (tajusitte varmaan. Vastustan myös nuorten miesvartaloiden objektifiointia). Kauniita ihmisiä on kuitenkin kiva katsoa, ja kahta kivempaa niitä on katsoa tekemässä jotain (esimerkiksi urheilemassa). Mahdollisesti tästä syystä olen viime aikoina osallistunut jokusen kerran ajankohtaiseen, komeimpia jalkapalloilijoita koskevaan keskusteluun sekä täällä virtuaalimaailmassa että ihan tuolla ulkona. Ainakin joiltakin osin kyse on tietysti naistenlehtien ahkerasti käyttämän "komeimmat futistähdet" -konseptin karnevalisoinnista, sillä kyllä minua ainakin ensisijaisesti nimittäin futiksen mm-kisoissa kiinnostaa kuitenkin se itse peli.
Oli miten oli, nyt kun olen tässä yrittänyt tiedostavasta maineestani pelastaa mitä pelastettavissa on, on aika lyödä eetteriin Mahdollisten sivuvaikutusten kuumimmat futaajat Brasilian MM-kisoissa 2014 -lista. Vastapainoksi voin sittemmin laatia jonkun ihan oikeisiin pelillisiin asioihin keskittyvän jalkapallopostauksen (tuleepa jotain muutakin sisältöä kuin iänikuista CrossFittiä).
Okei, here we go. Tässä siis kymmenkohtainen, puhtaasti allekirjoittaneen omiin mieltymyksiin ja päähänpistoihin perustuva lista näiden jalkapallon maailmanmestaruuskisojen kuumimmista pelaajista. Myös huonot vitsit ovat ihan omiani. Kaikki kuvat sen sijaan ovat Wikimedia Commonsista (Creative Commonsin alaisia).
10) Blondattua tukkaa sporttaava Japanin Keisuke Honda pitää listan jumbosijaa ja saa myös edustaa koko laajaa Aasiaa ihan yksinään. 28-vuotias keskikenttäpelaaja edustaa Serie A:ssa AC Milania varsin, ehem, edustavasti.
9) Portugalin maajoukkueesta listalle pääsee tatuoitu partaveikko Raul Meireles. Allekirjoittaneen kanssa samana vuonna syntynyt keskikenttäpelaaja näyttää pitkälti tyypiltä, jonka kanssa saattaisi hyvällä mäihällä istua samassa baaripöydässä. Paitsi että mies on tietysti ammattijalkapalloilija.
8) Brasilian kultapoika Neymar da Silva Santos Junior kuuluu tälle listalle. 22-vuotias komistus tekee viimeistään nyt lopullisen läpilyöntinsä. Barcelonan riveissä Neymar on jäänyt Messin varjoon, mutta Seleçãon riveissä maaleja syntyy.
7) Seuraavana keskikentän taikuri, Italian Andrea Pirlo. 35-vuotias keskikenttäpelaaja tunnetaan kentällä huikeista syötöistä ja taitavasta pelinrakentelusta, kentän ulkopuolella pettämättömästä tyylitajusta ja viininviljelyharrastuksesta. Ja sitten vielä toi parta!
6) Kuutossijaa listalla pitää näissä kisoissa pahan kerran epäonnistunut San Iker, Espanjan maajoukkueen 33-vuotias maalivahti Iker Casillas. Iker tiputti muuten listalta niin Gerard Piquen kuin Xavinkin, sillä kustakin maajoukkueesta pääsi mukaan vain yksi pelaaja (Espanjan maajoukkueen plantilla on kyllä kokonaisuudessaan varsin miellyttävää katseltavaa, tosin saatan olla hieman puolueellinen tässä asiassa).
5) Sitten esiin pääsee toinen maalivahti, Meksikon joukkueen Guillermo 'Memo' Ochoa. Minun tietoisuuteeni 28-vuotias Ochoa nousi vasta Brasiliaa vastaan pelatun ottelun erinomaisten torjuntojen myötä. "Läpäisemätön" Ochoa pääsi saman tien lukuisten internetmeemien kohteeksi. Pahoitteluni siitä, että vaikkakin toiminnallinen, kuva ei ole kaksinen. Vapaakäyttöisissä kuvissa ei ollut järin suurta valinnanvaraa.
4) Pysytään edelleen Latinalaisessa Amerikassa. Jalkapallolegenda Maradonan tyttären kanssa naimisissa oleva Argentiinan Sergio Agüero on myös ansainnut paikkansa listalla. 26-vuotiasta hyökkääjää on iät ajat pidetty Messin ohella maansa lupaavimpana jalkapalloilijana. Lunastaako kaksikko näissä kisoissa vihdoin lupaukset?
3) Ranskan Olivier Giroud ei puolestaan ole ihan suurimpia suosikkejani, mutta tunsin suurta painetta ottaa mukaan myös jonkun ranskalaispelaajan. Ja onhan tämä 27-vuotias Arsenal-hyökkääjä kuitenkin varsin mukiinmenevä.
2) Kisoissa tähän asti varsin mallikkaasti pelanneen Hollannin maajoukkuetta listalle pääsee edustamaan Nigel de Jong. Vaikka kokemukseni mukaan tyypillisempää alankomaalaista miesotosta edustaisikin pitkänaamainen ja isosuinen hujoppi Robin van Persie, 29-vuotias puolustava keskikenttäpelaaja vie tällä kertaa pisteet kotiin.
1) Kärjessä on kahinaa, mutta tällä kertaa Saksa voittaa ja ykköspaikan vie vasta 25-vuotias Mats Hummels. Pitkänhuiskea Borussia Dortmundin keskuspuolustaja meinasi aiheuttaa tädille slaagin, kun tämä jo alkupeleissä kaadettiin niin, että jouduttiin vaihtamaan pois kentältä. Mies ei kuitenkaan loukkaantunut, joten häntä voitaneen ihastella kentällä vielä jatkossakin (ellei sitten käy niin hullusti, että Saksakin putoaa jatkosta, mikä ei tosin tällä hetkellä näytä kovin todennäköiseltä.
Bubbling under: yllä siis kymmenen silmäämiellyttävintä pelaajaa. Pelaajien (ja sen pelin, tietty) lisäksi kentällä on usein muutakin silmänruokaa. Niinpä ekstrapaikan listan ulkopuolelta saa Kroatian päävalmentaja Niko Kovac. 42-vuotias entinen keskikenttäpelaaja vei huomioni Kroatian ja Meksikon välisessä ottelussa. Kannatin Meksikoa, mutta kyllä minua vähän kieltämättä harmitti, että Kroatia jäi neljännesvälierien ulkopuolelle.
Listan ulkopuolelle jäi varmasti monta sieltä paikkansa ansaitsevaa pelaajaa. En ole juurikaan perehtynyt esimerkiksi afrikkalaisjoukkueiden tarjontaan tässä mielessä. Monta soveliasta pelaajaa jäi ulkopuolelle siksi, että heidän maajoukkuettaan pääsi edustamaan joku toinen komistus, ja monta hyvää pelaajaa jäi ulkopuolelle siksi, että nyt ei haettu hyvää jalkapalloilijaa vaan silmänruokaa kotisohville. Tosin esimerkiksi Leo Messin pallon käsittely on niin kaunista, että se voisi yksinään voittaa ihan mitkä missikisat tahansa, ja jonka rinnalla miehen ulkonäkö on täysin yhdentekevä asia.
Viimeinen lause oli vitsi (tajusitte varmaan. Vastustan myös nuorten miesvartaloiden objektifiointia). Kauniita ihmisiä on kuitenkin kiva katsoa, ja kahta kivempaa niitä on katsoa tekemässä jotain (esimerkiksi urheilemassa). Mahdollisesti tästä syystä olen viime aikoina osallistunut jokusen kerran ajankohtaiseen, komeimpia jalkapalloilijoita koskevaan keskusteluun sekä täällä virtuaalimaailmassa että ihan tuolla ulkona. Ainakin joiltakin osin kyse on tietysti naistenlehtien ahkerasti käyttämän "komeimmat futistähdet" -konseptin karnevalisoinnista, sillä kyllä minua ainakin ensisijaisesti nimittäin futiksen mm-kisoissa kiinnostaa kuitenkin se itse peli.
Oli miten oli, nyt kun olen tässä yrittänyt tiedostavasta maineestani pelastaa mitä pelastettavissa on, on aika lyödä eetteriin Mahdollisten sivuvaikutusten kuumimmat futaajat Brasilian MM-kisoissa 2014 -lista. Vastapainoksi voin sittemmin laatia jonkun ihan oikeisiin pelillisiin asioihin keskittyvän jalkapallopostauksen (tuleepa jotain muutakin sisältöä kuin iänikuista CrossFittiä).
Okei, here we go. Tässä siis kymmenkohtainen, puhtaasti allekirjoittaneen omiin mieltymyksiin ja päähänpistoihin perustuva lista näiden jalkapallon maailmanmestaruuskisojen kuumimmista pelaajista. Myös huonot vitsit ovat ihan omiani. Kaikki kuvat sen sijaan ovat Wikimedia Commonsista (Creative Commonsin alaisia).
10) Blondattua tukkaa sporttaava Japanin Keisuke Honda pitää listan jumbosijaa ja saa myös edustaa koko laajaa Aasiaa ihan yksinään. 28-vuotias keskikenttäpelaaja edustaa Serie A:ssa AC Milania varsin, ehem, edustavasti.
 |
Keisuke Honda
Japanin maajoukkue, AC Milan
|
9) Portugalin maajoukkueesta listalle pääsee tatuoitu partaveikko Raul Meireles. Allekirjoittaneen kanssa samana vuonna syntynyt keskikenttäpelaaja näyttää pitkälti tyypiltä, jonka kanssa saattaisi hyvällä mäihällä istua samassa baaripöydässä. Paitsi että mies on tietysti ammattijalkapalloilija.
.jpg) |
Raul Meireles
Portugalin maajoukkue, Fenerbahçe SK
|
8) Brasilian kultapoika Neymar da Silva Santos Junior kuuluu tälle listalle. 22-vuotias komistus tekee viimeistään nyt lopullisen läpilyöntinsä. Barcelonan riveissä Neymar on jäänyt Messin varjoon, mutta Seleçãon riveissä maaleja syntyy.
 |
Neymar Jr
Brasilian maajoukkue, FC Barcelona
|
7) Seuraavana keskikentän taikuri, Italian Andrea Pirlo. 35-vuotias keskikenttäpelaaja tunnetaan kentällä huikeista syötöistä ja taitavasta pelinrakentelusta, kentän ulkopuolella pettämättömästä tyylitajusta ja viininviljelyharrastuksesta. Ja sitten vielä toi parta!
 |
| Kuka: Andrea Pirlo Missä pelaa: Italian maajoukkue, Juventus FC |
6) Kuutossijaa listalla pitää näissä kisoissa pahan kerran epäonnistunut San Iker, Espanjan maajoukkueen 33-vuotias maalivahti Iker Casillas. Iker tiputti muuten listalta niin Gerard Piquen kuin Xavinkin, sillä kustakin maajoukkueesta pääsi mukaan vain yksi pelaaja (Espanjan maajoukkueen plantilla on kyllä kokonaisuudessaan varsin miellyttävää katseltavaa, tosin saatan olla hieman puolueellinen tässä asiassa).
 |
Iker Casillas
Espanjan maajoukkue, Real Madrid
|
5) Sitten esiin pääsee toinen maalivahti, Meksikon joukkueen Guillermo 'Memo' Ochoa. Minun tietoisuuteeni 28-vuotias Ochoa nousi vasta Brasiliaa vastaan pelatun ottelun erinomaisten torjuntojen myötä. "Läpäisemätön" Ochoa pääsi saman tien lukuisten internetmeemien kohteeksi. Pahoitteluni siitä, että vaikkakin toiminnallinen, kuva ei ole kaksinen. Vapaakäyttöisissä kuvissa ei ollut järin suurta valinnanvaraa.
 |
Guillermo 'Memo' Ochoa
Meksikon maajoukkue, AJ Ajaccio
|
4) Pysytään edelleen Latinalaisessa Amerikassa. Jalkapallolegenda Maradonan tyttären kanssa naimisissa oleva Argentiinan Sergio Agüero on myös ansainnut paikkansa listalla. 26-vuotiasta hyökkääjää on iät ajat pidetty Messin ohella maansa lupaavimpana jalkapalloilijana. Lunastaako kaksikko näissä kisoissa vihdoin lupaukset?
 |
Sergio Agüero
Argentiinan maajoukkue, Manchester City
|
3) Ranskan Olivier Giroud ei puolestaan ole ihan suurimpia suosikkejani, mutta tunsin suurta painetta ottaa mukaan myös jonkun ranskalaispelaajan. Ja onhan tämä 27-vuotias Arsenal-hyökkääjä kuitenkin varsin mukiinmenevä.
 |
Olivier Giroud
Ranskan maajoukkue, Arsenal FC
|
2) Kisoissa tähän asti varsin mallikkaasti pelanneen Hollannin maajoukkuetta listalle pääsee edustamaan Nigel de Jong. Vaikka kokemukseni mukaan tyypillisempää alankomaalaista miesotosta edustaisikin pitkänaamainen ja isosuinen hujoppi Robin van Persie, 29-vuotias puolustava keskikenttäpelaaja vie tällä kertaa pisteet kotiin.
 |
Nigel de Jong
Hollannin maajoukkue, AC Milan
|
1) Kärjessä on kahinaa, mutta tällä kertaa Saksa voittaa ja ykköspaikan vie vasta 25-vuotias Mats Hummels. Pitkänhuiskea Borussia Dortmundin keskuspuolustaja meinasi aiheuttaa tädille slaagin, kun tämä jo alkupeleissä kaadettiin niin, että jouduttiin vaihtamaan pois kentältä. Mies ei kuitenkaan loukkaantunut, joten häntä voitaneen ihastella kentällä vielä jatkossakin (ellei sitten käy niin hullusti, että Saksakin putoaa jatkosta, mikä ei tosin tällä hetkellä näytä kovin todennäköiseltä.
 |
Mats Hummels
Saksan maajoukkue, Borussia Dortmund
|
Bubbling under: yllä siis kymmenen silmäämiellyttävintä pelaajaa. Pelaajien (ja sen pelin, tietty) lisäksi kentällä on usein muutakin silmänruokaa. Niinpä ekstrapaikan listan ulkopuolelta saa Kroatian päävalmentaja Niko Kovac. 42-vuotias entinen keskikenttäpelaaja vei huomioni Kroatian ja Meksikon välisessä ottelussa. Kannatin Meksikoa, mutta kyllä minua vähän kieltämättä harmitti, että Kroatia jäi neljännesvälierien ulkopuolelle.
Listan ulkopuolelle jäi varmasti monta sieltä paikkansa ansaitsevaa pelaajaa. En ole juurikaan perehtynyt esimerkiksi afrikkalaisjoukkueiden tarjontaan tässä mielessä. Monta soveliasta pelaajaa jäi ulkopuolelle siksi, että heidän maajoukkuettaan pääsi edustamaan joku toinen komistus, ja monta hyvää pelaajaa jäi ulkopuolelle siksi, että nyt ei haettu hyvää jalkapalloilijaa vaan silmänruokaa kotisohville. Tosin esimerkiksi Leo Messin pallon käsittely on niin kaunista, että se voisi yksinään voittaa ihan mitkä missikisat tahansa, ja jonka rinnalla miehen ulkonäkö on täysin yhdentekevä asia.
maanantai 16. kesäkuuta 2014
Box Battle 2014: tuomarointihommissa
Avasin tässä männä viikonloppuna urani ihan oikeana CrossFit-tuomarina. Keväällä toki ennen Openeita kävin CF-tuomaroinnin "kirjekurssin" ja tuomaroin useita open-lajeja oman salin treenikavereille, mutta lauantaina kilpailtuun Box Battle -tiimikisaan pestauduin ensimmäistä kertaa oikeaksi kisatuomariksi.
Box Battle käytiin Espoon Barona-areenalla ja siellä mittaa toisistaan ottivat 30 esikarsinnan kautta mukaan päässyttä joukkuetta. Kukin joukkue koostui kahdesta miehestä ja kahdesta naisesta, kisasuorituksia joukkueet tekivät niin pareina kuin yksilöviestinäkin. Lajeja oli yhteensä seitsemän, joiden jälkeen viisi parasta tiimiä eteni vielä finaaliin. Lajien tarkat sisällöt voi tutkia esim. täältä, mutta lyhyesti voinee todeta, että hyvin perus-CrossFitissä enimmäkseen pysyteltiin: kilpailijat pääsivät niin tekemään painonnostoa kuin sprinttijuoksuakin, ja vakioliikkeistä mukana olivat niin leuanvedot, wall ballit, tuplanaruhypyt, toes-to-barit kuin thrusteritkin.
Me tuomarit kokoonnuimme tuomaripalaveriin edellisenä iltana, jolloin myös kisalajien sisältö ja liikestandardit käytiin läpi. Varsinaisesti homma alkoi lauantaiaamuna, jolloin kisailijoita briiffattiin ensimmäisten viiden lajin sisällöstä (avauslaji tosin oli paljastettu jo aiemmin), säännöistä ja liikestandardeista. Klo 9 starttasi ensimmäisen lajin ensimmäinen erä (cf-jargonilla ensimmäisen eventin ensimmäinen heat).
Aluksi tuomarointi jännitti ihan kipeästi. Epäilin, että sekoan laskuissa, olen liian löperö, tuomitsen väärin ja unohdan käynnistää sekuntikellon. Käytännössä tuomaroidessa pitikin olla skarppina koko ajan, mutta se ei ollut erityisen haastavaa, enkä seonnut laskuissa. Haastavimmaksi tehtäväksi osoittautui kilpailijoille kommunikointi kisan tiimellyksessä: areenalla oli melkoinen meteli, yleisön kannustuksen ja raikuvan musiikin päälle sai toistoja huutaa tosissaan kurkku suorana, ja jos liikkeessä oli jotain korjattavaa tai huomautettavaa, sai kyllä kailottaa saadakseen viestinsä perille.
Kokonaisuutena tuomarointi oli kuitenkin kiva kokemus, oli hauska päästä ihmettelemään kisatunnelmia ikään kuin sisäpuolelta. Kilpailijat olivat mukavia ja reippaita ja kanssatuomarit myös kivoja. Päätuomarit/järjestäjät Hannu ja Mikko jaksoivat hyvin tyhmiä kysymyksiä ja pieniä informaationkulullisia haasteita lukuunottamatta kaikki meni oikein sujuvasti.
Seuraavaksi ajattelin sitten tarjoutua tuomaroimaan elokuisiin Karjalan kovin -kisoihin Lappeenrantaan. Näiden kisojen karsintailmoittautuminen on parhaillaan käynnissä. Ilmoittautuminen päättyy 25.6., jonka jälkeen julkaistaan karsintalaji, jonka suorittamiseen on aikaa runsas viikko. Jännää!
Box Battle käytiin Espoon Barona-areenalla ja siellä mittaa toisistaan ottivat 30 esikarsinnan kautta mukaan päässyttä joukkuetta. Kukin joukkue koostui kahdesta miehestä ja kahdesta naisesta, kisasuorituksia joukkueet tekivät niin pareina kuin yksilöviestinäkin. Lajeja oli yhteensä seitsemän, joiden jälkeen viisi parasta tiimiä eteni vielä finaaliin. Lajien tarkat sisällöt voi tutkia esim. täältä, mutta lyhyesti voinee todeta, että hyvin perus-CrossFitissä enimmäkseen pysyteltiin: kilpailijat pääsivät niin tekemään painonnostoa kuin sprinttijuoksuakin, ja vakioliikkeistä mukana olivat niin leuanvedot, wall ballit, tuplanaruhypyt, toes-to-barit kuin thrusteritkin.
 |
| Kuvan nappasi ystäväni Karkki. Menossa ensimmäisen lajin pari-mavet. |
Me tuomarit kokoonnuimme tuomaripalaveriin edellisenä iltana, jolloin myös kisalajien sisältö ja liikestandardit käytiin läpi. Varsinaisesti homma alkoi lauantaiaamuna, jolloin kisailijoita briiffattiin ensimmäisten viiden lajin sisällöstä (avauslaji tosin oli paljastettu jo aiemmin), säännöistä ja liikestandardeista. Klo 9 starttasi ensimmäisen lajin ensimmäinen erä (cf-jargonilla ensimmäisen eventin ensimmäinen heat).
 |
| Kuvasta kiitos Pertulle. Toinen laji käynnissä. |
Aluksi tuomarointi jännitti ihan kipeästi. Epäilin, että sekoan laskuissa, olen liian löperö, tuomitsen väärin ja unohdan käynnistää sekuntikellon. Käytännössä tuomaroidessa pitikin olla skarppina koko ajan, mutta se ei ollut erityisen haastavaa, enkä seonnut laskuissa. Haastavimmaksi tehtäväksi osoittautui kilpailijoille kommunikointi kisan tiimellyksessä: areenalla oli melkoinen meteli, yleisön kannustuksen ja raikuvan musiikin päälle sai toistoja huutaa tosissaan kurkku suorana, ja jos liikkeessä oli jotain korjattavaa tai huomautettavaa, sai kyllä kailottaa saadakseen viestinsä perille.
 |
| Allekirjoittanut keskellä. Kuva tapahtuman fb-sivuilta. |
Kokonaisuutena tuomarointi oli kuitenkin kiva kokemus, oli hauska päästä ihmettelemään kisatunnelmia ikään kuin sisäpuolelta. Kilpailijat olivat mukavia ja reippaita ja kanssatuomarit myös kivoja. Päätuomarit/järjestäjät Hannu ja Mikko jaksoivat hyvin tyhmiä kysymyksiä ja pieniä informaationkulullisia haasteita lukuunottamatta kaikki meni oikein sujuvasti.
Seuraavaksi ajattelin sitten tarjoutua tuomaroimaan elokuisiin Karjalan kovin -kisoihin Lappeenrantaan. Näiden kisojen karsintailmoittautuminen on parhaillaan käynnissä. Ilmoittautuminen päättyy 25.6., jonka jälkeen julkaistaan karsintalaji, jonka suorittamiseen on aikaa runsas viikko. Jännää!
tiistai 10. kesäkuuta 2014
Miksi (ihmeessä) juoksen?
Otsikon kysymys ei ole retorinen, eikä tämä juttu käsittele syitä, miksi kannattaa juosta. Päinvastoin, kävin eilen heittämässä reilun kuuden kilometrin lenkin ja mietin lähes koko ajan MIKSI. Aloin siis miettiä, minkä ihmeen takia oikein käyn juoksemassa (ei sillä, että kävisin kovin usein. Nykyään ehkä kaksi tai kolme kertaa kuussa).
Totesin juuri viikonloppuna kavereille ääneen, että juokseminen on mahtavaa noin joka kuudes kerta (nykyisellä tahdilla siis noin joka kolmas kuukausi). Suunnilleen puolilla kerroista lenkillä on ihan mukavaa. Ja loput lenkit ovatkin sitten silkkaa kärsimystä. Jalat painavat tonnin, askel ei todellakaan rullaa, hikoiluttaa, hengästyttää ja ennen kaikkea vituttaa koko juokseminen. Harrastuksena juoksemisen vitutus-palkinto-suhde on siis melko vinksahtanut (omalla kohdallani). CrossFit, uinti, pyöräily ja kiipeily tuottavat hyvää fiilistä ja onnistumisen tunteita paljon paremmalla suhteella. Ja silti minä vaan juoksen.
Tosin joskus olen juossut enemmänkin (ja joskus paljon vähemmän). Lukioaikoina kävin silloin tällöin lenkillä, ja senkin jälkeen seuraavat vuodet hyvin satunnaisesti. Jossain vuoden 2007 tienoilla lenkkeilyyn tuli pitkä tauko, kunnes sitten kesällä 2008 päätin aloittaa säännöllisen juoksemisen.
Alussa juoksukuntoni oli aivan surkea, en tahtonut jaksaa kiertää Töölönlahtea edes yhtä kierrosta (2,2 km) juosten. Juoksemisen aloittaminen on kuitenkin siitä älyttömän palkitsevaa, että siinä tulee tosi nopeasti tosi paljon paremmaksi. Kävin tuona nimenomaisena kesänä juoksemassa ehkä keskimäärin 4-5 kertaa viikossa. Pian jaksoin helposti kiertää Töölönlahden juosten kerran, sitten kahdesti, ja heinäkuussa tein jo joitain yli 10 kilometrin lenkkejä. Sain syntymäpäivälahjaksi sykemittarin, tarkkailin sykealueita, tein kovatehoisia lyhyitä lenkkejä ja pitkiä ja matalasykkeisiä. Jossain vaiheessa suurin into hieman laantui, mutta kävin kuitenkin vähintäänkin viikottain juoksemassa, useimmiten pari kolme kertaa viikkoon.
Nykyisiin treenirutiineihini juokseminen sopii verrattain huonosti: erityisen tarpeetonta ja jopa typerää on ravata pitkiä peruskestävyyslenkkejä (niitä yli kympin jolkotteluja), tai ainakaan niistä ei ole mitään hyötyä suorituskyvyn -- lihasmassan, räjähtävyyden, nopeuden, hapenottokyvyn jne.-- kannalta. Jos minun jotain kannattaisi juosta niin intervalleja ja mäkivetoja (joita ei juurikaan tule juostua, ellei sitten aseella uhata).
Mietin siis, onko se silloin tällöin tuleva juoksuflow todella se syy, miksi jaksan kerta toisensa jälkeen pistää lenkkarit jalkaan ja lähteä tuonne pinkomaan pitkin rantoja? Minua ei juurikaan kiinnostaa kehittyä juoksijana, enkä varsinkaan tunne erityistä mielenkiintoa juoksutapahtumia kohtaan (ellei sitä triathlon-haavetta lasketa). Kokonaisvaltaisen suorituskyvyn kannalta juoksulenkki on melko hyödytön harjoite eikä se ole edes yleensä kovin hauskaa. Paitsi silloin kun se on. Juoksuflow on nimittäin varsin omanlaisensa tunne: se fiilis, kun jalat tuntuvat pinkovan kuin itsestään, hengitys kulkee, vauhtia pystyy nostamaan ja suorastaan leijuu pari senttiä maanpinnan yläpuolella.
Lienee jonkinlainen addiktio siis tämäkin. Potentiaalisen kärsimyksen sietäminen kerta toisensa jälkeen vain siksi, että joskus käy hyvin, lenkki kolahtaa ja urheilijaparka pääsee juoksupöllyyn (tai millä suomennoksella tuota runner's high'ta sitten haluaakaan kutsua). AMAZING.
Edellinen kovan luokan runner's high osui muuten kohdalle Berliinissä. Pakkasin reissuun juoksukengät, koska olin jo edellisellä kerralla halunnut käydä juoksemassa Tempelhofin jättiläismäiseksi puistoksi muutetulla lentokentällä. Sunnuntai-iltana kiskaisin sitten lenkkikamat niskaan, laitoin musat soimaan ja lähdin kohti lentokenttää (majapaikkani ovelta oli sinne ehkä reilun kilometrin, ehkä kahden verran). Hölkyttelin alkuun kohtuullisen rauhallista vauhtia ja boogie oli hyvä. Nostin pikkuhiljaa juoksuvauhtia ja päästessäni kiitoradalle meno oli jo aivan käsittämätöntä. Berliinin taivas oli todella avara, ilta kaunis ja maisemat aivan lyömättömät. Ylipäänsä kuinka siistiä on juosta kiitoradalla! Juoksin lopulta reilun tunnin ja tunsin loppuun asti suunnilleen leijuvani eteenpäin. Jos juokseminen olisi aina tuollaista, en mitään muuta tekisikään. Ikinä.
No, eihän se ole. Mutta en taida vielä lopettaa juoksupöllyn tavoittelua.
Totesin juuri viikonloppuna kavereille ääneen, että juokseminen on mahtavaa noin joka kuudes kerta (nykyisellä tahdilla siis noin joka kolmas kuukausi). Suunnilleen puolilla kerroista lenkillä on ihan mukavaa. Ja loput lenkit ovatkin sitten silkkaa kärsimystä. Jalat painavat tonnin, askel ei todellakaan rullaa, hikoiluttaa, hengästyttää ja ennen kaikkea vituttaa koko juokseminen. Harrastuksena juoksemisen vitutus-palkinto-suhde on siis melko vinksahtanut (omalla kohdallani). CrossFit, uinti, pyöräily ja kiipeily tuottavat hyvää fiilistä ja onnistumisen tunteita paljon paremmalla suhteella. Ja silti minä vaan juoksen.
 |
| Uudet juoksukengät, vaihteeksi. |
Alussa juoksukuntoni oli aivan surkea, en tahtonut jaksaa kiertää Töölönlahtea edes yhtä kierrosta (2,2 km) juosten. Juoksemisen aloittaminen on kuitenkin siitä älyttömän palkitsevaa, että siinä tulee tosi nopeasti tosi paljon paremmaksi. Kävin tuona nimenomaisena kesänä juoksemassa ehkä keskimäärin 4-5 kertaa viikossa. Pian jaksoin helposti kiertää Töölönlahden juosten kerran, sitten kahdesti, ja heinäkuussa tein jo joitain yli 10 kilometrin lenkkejä. Sain syntymäpäivälahjaksi sykemittarin, tarkkailin sykealueita, tein kovatehoisia lyhyitä lenkkejä ja pitkiä ja matalasykkeisiä. Jossain vaiheessa suurin into hieman laantui, mutta kävin kuitenkin vähintäänkin viikottain juoksemassa, useimmiten pari kolme kertaa viikkoon.
Nykyisiin treenirutiineihini juokseminen sopii verrattain huonosti: erityisen tarpeetonta ja jopa typerää on ravata pitkiä peruskestävyyslenkkejä (niitä yli kympin jolkotteluja), tai ainakaan niistä ei ole mitään hyötyä suorituskyvyn -- lihasmassan, räjähtävyyden, nopeuden, hapenottokyvyn jne.-- kannalta. Jos minun jotain kannattaisi juosta niin intervalleja ja mäkivetoja (joita ei juurikaan tule juostua, ellei sitten aseella uhata).
Mietin siis, onko se silloin tällöin tuleva juoksuflow todella se syy, miksi jaksan kerta toisensa jälkeen pistää lenkkarit jalkaan ja lähteä tuonne pinkomaan pitkin rantoja? Minua ei juurikaan kiinnostaa kehittyä juoksijana, enkä varsinkaan tunne erityistä mielenkiintoa juoksutapahtumia kohtaan (ellei sitä triathlon-haavetta lasketa). Kokonaisvaltaisen suorituskyvyn kannalta juoksulenkki on melko hyödytön harjoite eikä se ole edes yleensä kovin hauskaa. Paitsi silloin kun se on. Juoksuflow on nimittäin varsin omanlaisensa tunne: se fiilis, kun jalat tuntuvat pinkovan kuin itsestään, hengitys kulkee, vauhtia pystyy nostamaan ja suorastaan leijuu pari senttiä maanpinnan yläpuolella.
Lienee jonkinlainen addiktio siis tämäkin. Potentiaalisen kärsimyksen sietäminen kerta toisensa jälkeen vain siksi, että joskus käy hyvin, lenkki kolahtaa ja urheilijaparka pääsee juoksupöllyyn (tai millä suomennoksella tuota runner's high'ta sitten haluaakaan kutsua). AMAZING.
Edellinen kovan luokan runner's high osui muuten kohdalle Berliinissä. Pakkasin reissuun juoksukengät, koska olin jo edellisellä kerralla halunnut käydä juoksemassa Tempelhofin jättiläismäiseksi puistoksi muutetulla lentokentällä. Sunnuntai-iltana kiskaisin sitten lenkkikamat niskaan, laitoin musat soimaan ja lähdin kohti lentokenttää (majapaikkani ovelta oli sinne ehkä reilun kilometrin, ehkä kahden verran). Hölkyttelin alkuun kohtuullisen rauhallista vauhtia ja boogie oli hyvä. Nostin pikkuhiljaa juoksuvauhtia ja päästessäni kiitoradalle meno oli jo aivan käsittämätöntä. Berliinin taivas oli todella avara, ilta kaunis ja maisemat aivan lyömättömät. Ylipäänsä kuinka siistiä on juosta kiitoradalla! Juoksin lopulta reilun tunnin ja tunsin loppuun asti suunnilleen leijuvani eteenpäin. Jos juokseminen olisi aina tuollaista, en mitään muuta tekisikään. Ikinä.
No, eihän se ole. Mutta en taida vielä lopettaa juoksupöllyn tavoittelua.
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Kurkistus kulttijargoniin, tai pieni CrossFit-sanasto
Tämä blogi on sattuneista syistä jämähtänyt pyörimään aika pitkälti CrossFit-aiheen ympärille. Vaikka tulee sitä muutakin puuhasteltua, CF on kuitenkin jo reilusti yli vuoden muodostanut treenirutiinieni kovan ytimen. Itse treenin lisäksi olen ollut mukana kisoissa niin katsomossa kuin talkoolaisena, tuomaroinut, hengaillut salilla ja osallistunut kaikenlaiseen oheisaktiviteettiin mitä olemmekin keksineet järjestää (ollaan treenikavereiden kanssa käyty niin keilaamassa, kiipeilemässä kuin pussikaljallakin). No, oli miten oli, tässä kun on kaulaansa myöten trendilajisuossa, tulee myös teksteissä viljeltyä melko paljon CrossFit-spesifiä sanastoa. Mielessäni onkin ollut jo tovin koostaa pieni CrossFit-suomi-sanasto.
Yleissanastoa
AMRAP = As many rounds/reps as possible, siis niin monta kierrosta/toistoa kuin mahdollista (annetun ajan puitteissa).
ATG = ass to grass (viittaa kyykkysyvyyteen).
Box = boksi. CrossFit-saleja kutsutaan laajalti bokseiksi, ilmeisesti siksi, että erottauduttaisiin normaaleista "gymeistä". Minä sanon kyllä yleensä ihan vaan että sali. Sitähän se on.
DB = dumbbell eli käsipaino.
DNF = did not finish. Kilpaurheilusta lainattu termi. Tarkoittaa, ettei pystynyt suorittamaan aikaa vastaan tehtävää harjoitusta annetun aikarajan eli time capin puitteissa.
EMOM tai EMOTM = every minute on the minute. Harjoitus, jossa tehdään tietty määrä toistoja jokaisella alkavalla minuutilla.
For time = aikaa vastaan
games = CrossFit Games, lajin suurin vuosittainen kilpailu, joka järjestetään joka kesä Carsonissa, Kaliforniassa. Skaban voittaja nimitetään (ehkä hieman arrogantisti...) planeetan kovakuntoisimmaksi (Fittest on Earth). Gamesien osana ovat myös alkuvuodesta järjestettävät openit, kaikille avoimet karsintalajit, joiden perusteella valitaan kilpailijat regionaaleihin, joista puolestaan parhaat pääsevät itse gameseihin.
GHD = glute ham developer. Keskiaikaisen kidutuslaitteen näköinen härveli, jolla voi treenata vatsa- ja selkälihaksia. Itse en juuri tästä perusta (en myöskään usko vatsarutistuksiin).
GPP = general physical preparedness. Vähän niinku treenaamisen tavoite. Vähän myös partiolaishenkisesti siis ole valmis.
KB = kettle bell eli kahvakuula.
kipping, kippaaminen = ylivoimaisesti merkittävin yksittäinen syy dissata CrossFittiä, kun "eiväthän ne osaa edes vetää leukaa". Vartalon liikkeen hyödyntäminen liikkeen suorittamisessa (leuanvedon lisäksi kippaamalla voi tehdä esimerkiksi toes-to-bareja ja käsinseisontapunnerruksia): oikein tehtynä kippaaminen keventää liikettä, jolloin niitä on mahdollista suorittaa enemmän ja/tai nopeammin. Missään tietämälläni CF-salilla ei opeteta kippileukoja ensisijaisena leuanvedon muotona, vaan yleisimmin on pystyttävä tekemään useita toistoja ns. tiukkoja leukoja, että saa edes alkaa harjoitella leukoja kippaamalla.
metcon = sanoista metabolic conditioning. Usein amrapina tai aikaa vastaan tehtäviä, hapenottokykyä vaativia kovatehoisia harjoituksia, joista CrossFit on kuuluisa. Useimilla saleilla päivän treeni koostuu lämmittelystä, voima- tai taito-osiosta ja sen jälkeen tehtävästä metconista.
mobbaus = mobility eli liikkuvuusharjoitukset. Aktiivista venyttelyä, kehonhuoltoa ja kehon liikkuvuuden parantamiseen tähtääviä harjoituksia, joissa käytetään usein apuna putkirullausta, lacrossepalloja ja kuminauhoja.
RM = repetition maximum. Yleisimmin muodossa 1RM, one rep max eli yhden toiston maksimi, mutta myös 3RM, 5RM jne. käytetään.
RX, RX'd = as prescribed, määrättynä: harjoitus on tehty ohjepainoilla ja/tai liikestandardeilla, skaalaamatta
Scaling, skaalaus = treenin muokkaaminen omia voimatasoja ja taitoja vastaavaksi. Skaalaamista suositellaan, jotta jokainen pystyy tekemään mielekkään määrän toistoja sopivalla rasituksella ja täten kehittymään.
time cap = aikaraja, jonka puitteissa aikaa vastaan harjoitus on saatava suoritetuksi.
WOD = Workout of the day, päivän treeni. Näkee usein käytettävän ristiin metconin kanssa. ks. myös seuraava.
Benchmarkit, benchmark wodit = Tiettyjä, vakiintuneita harjoituksia, joita tehdään jotakuinkin kaikilla CrossFit-saleilla aina silloin tällöin. Näitä voi käyttää apuna oman kehittymisen seuraamisessa (kunhan muistaa jonnekin raapustaa aiemman tuloksensa), ja miksei tietysti myös verratakseen omia tuloksiaan toisten tuloksiin, jos sellaista haluaa. Benchmarkeja on pääasiassa kahta sorttia: girls ja heroes. ks. myös seuraava.
Hero wods = Yleensä työssä tai virantoimituksessa menehtyneiden sotilaiden, poliisien tai palomiesten kunniaksi nimettyjä, usein tavallista vaativampia harjoituksia (valtaosa näistä on nimetty kuolleiden yhdysvaltalaissotilaiden mukaan). Benchmarkeja nämäkin.
WU = warm up, lämmittely (tärkeää)
Liikkeitä
BS = back squat, takakyykky. Suositellaan tehtäväksi tanko korkealla selässä ja vähintään niin syvänä, että lantion kulma rikkoo polvien tason eli below parallel.
C&J = clean & jerk, rinnalleveto ja ylöstyöntö. Tempauksen lisäksi toinen painonnostoliike.
DL = deadlift eli maastaveto.
DU = double-unders, hyppynaruhyppyjä, joissa naru kulkee yhden hypyn aikana kahdesti jalkojen ali. Liike, jonka toiset oppivat nopeasti ja toiset eivät tunnu oppivan millään (itse onnekseni kuuluin ensinmainittuihin).
FS = front squat, etukyykky.
HSPU = handstand push-up eli hupsu, käsinseisontapunnerrus.
K2B = knees to elbows, tangossa roikkuen rutistetaan niin, että polvet osuvat kyynärpäihin. Tätä pidetään usein T2B-liikkeen helpompana versiona.
OHS = overhead squat eli valakyykky. Tanko suorilla käsillä pään yläpuolella. Kädet ovat yleisimmin ns. tempausleveydellä.
MU = muscle-up eli voimaveto. Liike, jossa sulavasti roikusta siirrytään leuanvedon ja dipin kautta tangon tai voimistelurenkaiden päälle. CrossFitissä eräänlainen kuningasliike, mikä varmaan huvittaa rengasvoimistelijoita, jotka käyttävät samaa liikettä lähinnä siihen, että pääsevät rengailla asentoon, josta se varsinainen voimistelu alkaa.
pistooli = pistol squat eli yhden jalan kyykky. Lemppareitani. Vaatii enemmänkin liikkuvuutta kuin raakaa voimaa.
SDHP = inhokkiliikkeeni sumo deadlift high pull, olisiko tuo nyt sitten sumo-maastaveto-pystysoutu.
T2B = toes to bar, liike, jossa roikutaan tangossa ja nostetaan varpaat tankoon. Voidaan suorittaa joko strictinä tai kippaamalla eli vartalon liike-energiaa apuna käyttäen.
TGU = Turkish Get Up eli turkkilainen ylösnousu. Aloitusasennossa maataan selällään lattialla, niin, että toinen käsi on ojennettuna eteenpäin ja siinä on paino (tanko, kahvakuula, käsipaino). Tästä noustaan hallitusti seisomaan ja palataan takaisin lähtöasentoon.
thruster = liike, joka yhdistää etukyykyn ja vauhtipunnerruksen. Tanko eturäkissä siis suoritetaan etukyykky, josta yhtenäisellä jatketaan tanko suoraan ylös suorille käsille. Useimmat inhoavat näitä, mutta minä kyllä vähän tykkään.
WB = wall ball, liike, jossa voikkapallo (ns. medicine ball) heitetään seinälle tiettyyn korkeuteen, otetaan pallo kiinni ja toistetaan. Liike suoritetaan kyykyn kautta. Target on yleensä 2,5-3 m korkeudessa ja pallo painaa 14 tai 20 paunaa (reilu 6 kg ja n. 9 kg).
Näiden lisäksi treeneissä törmää jatkuvasti mm. monenlaiseen tarkempaan painonnosto- ja voimistelusanastoon. En itsekään muista monienkaan rengasjuttujen nimiä. Sanasto on voittopuolisesti englanninkielistä, mitä pidän lähes yksinomaan positiivisena asiana tässä yhteydessä. Tästä syystä pärjäsin mainiosti esimerkiksi saksalaisella CrossFit-salilla, vaikka saksani on niin ruosteista, ettei se pääsisi mistään katsastuksesta läpi.
Lisään sanastoon lisää termejä, jos jotain tulee mieleen. Niitä saa toki myös ehdottaa kommenttiosiossa!
 |
| © Gregor - flickr - Creative Commons |
Yleissanastoa
AMRAP = As many rounds/reps as possible, siis niin monta kierrosta/toistoa kuin mahdollista (annetun ajan puitteissa).
ATG = ass to grass (viittaa kyykkysyvyyteen).
Box = boksi. CrossFit-saleja kutsutaan laajalti bokseiksi, ilmeisesti siksi, että erottauduttaisiin normaaleista "gymeistä". Minä sanon kyllä yleensä ihan vaan että sali. Sitähän se on.
DB = dumbbell eli käsipaino.
DNF = did not finish. Kilpaurheilusta lainattu termi. Tarkoittaa, ettei pystynyt suorittamaan aikaa vastaan tehtävää harjoitusta annetun aikarajan eli time capin puitteissa.
EMOM tai EMOTM = every minute on the minute. Harjoitus, jossa tehdään tietty määrä toistoja jokaisella alkavalla minuutilla.
For time = aikaa vastaan
games = CrossFit Games, lajin suurin vuosittainen kilpailu, joka järjestetään joka kesä Carsonissa, Kaliforniassa. Skaban voittaja nimitetään (ehkä hieman arrogantisti...) planeetan kovakuntoisimmaksi (Fittest on Earth). Gamesien osana ovat myös alkuvuodesta järjestettävät openit, kaikille avoimet karsintalajit, joiden perusteella valitaan kilpailijat regionaaleihin, joista puolestaan parhaat pääsevät itse gameseihin.
GHD = glute ham developer. Keskiaikaisen kidutuslaitteen näköinen härveli, jolla voi treenata vatsa- ja selkälihaksia. Itse en juuri tästä perusta (en myöskään usko vatsarutistuksiin).
GPP = general physical preparedness. Vähän niinku treenaamisen tavoite. Vähän myös partiolaishenkisesti siis ole valmis.
KB = kettle bell eli kahvakuula.
kipping, kippaaminen = ylivoimaisesti merkittävin yksittäinen syy dissata CrossFittiä, kun "eiväthän ne osaa edes vetää leukaa". Vartalon liikkeen hyödyntäminen liikkeen suorittamisessa (leuanvedon lisäksi kippaamalla voi tehdä esimerkiksi toes-to-bareja ja käsinseisontapunnerruksia): oikein tehtynä kippaaminen keventää liikettä, jolloin niitä on mahdollista suorittaa enemmän ja/tai nopeammin. Missään tietämälläni CF-salilla ei opeteta kippileukoja ensisijaisena leuanvedon muotona, vaan yleisimmin on pystyttävä tekemään useita toistoja ns. tiukkoja leukoja, että saa edes alkaa harjoitella leukoja kippaamalla.
metcon = sanoista metabolic conditioning. Usein amrapina tai aikaa vastaan tehtäviä, hapenottokykyä vaativia kovatehoisia harjoituksia, joista CrossFit on kuuluisa. Useimilla saleilla päivän treeni koostuu lämmittelystä, voima- tai taito-osiosta ja sen jälkeen tehtävästä metconista.
mobbaus = mobility eli liikkuvuusharjoitukset. Aktiivista venyttelyä, kehonhuoltoa ja kehon liikkuvuuden parantamiseen tähtääviä harjoituksia, joissa käytetään usein apuna putkirullausta, lacrossepalloja ja kuminauhoja.
RM = repetition maximum. Yleisimmin muodossa 1RM, one rep max eli yhden toiston maksimi, mutta myös 3RM, 5RM jne. käytetään.
RX, RX'd = as prescribed, määrättynä: harjoitus on tehty ohjepainoilla ja/tai liikestandardeilla, skaalaamatta
Scaling, skaalaus = treenin muokkaaminen omia voimatasoja ja taitoja vastaavaksi. Skaalaamista suositellaan, jotta jokainen pystyy tekemään mielekkään määrän toistoja sopivalla rasituksella ja täten kehittymään.
time cap = aikaraja, jonka puitteissa aikaa vastaan harjoitus on saatava suoritetuksi.
WOD = Workout of the day, päivän treeni. Näkee usein käytettävän ristiin metconin kanssa. ks. myös seuraava.
Benchmarkit, benchmark wodit = Tiettyjä, vakiintuneita harjoituksia, joita tehdään jotakuinkin kaikilla CrossFit-saleilla aina silloin tällöin. Näitä voi käyttää apuna oman kehittymisen seuraamisessa (kunhan muistaa jonnekin raapustaa aiemman tuloksensa), ja miksei tietysti myös verratakseen omia tuloksiaan toisten tuloksiin, jos sellaista haluaa. Benchmarkeja on pääasiassa kahta sorttia: girls ja heroes. ks. myös seuraava.
Hero wods = Yleensä työssä tai virantoimituksessa menehtyneiden sotilaiden, poliisien tai palomiesten kunniaksi nimettyjä, usein tavallista vaativampia harjoituksia (valtaosa näistä on nimetty kuolleiden yhdysvaltalaissotilaiden mukaan). Benchmarkeja nämäkin.
WU = warm up, lämmittely (tärkeää)
 |
|
flickr - Creative commons
|
Liikkeitä
BS = back squat, takakyykky. Suositellaan tehtäväksi tanko korkealla selässä ja vähintään niin syvänä, että lantion kulma rikkoo polvien tason eli below parallel.
C&J = clean & jerk, rinnalleveto ja ylöstyöntö. Tempauksen lisäksi toinen painonnostoliike.
DL = deadlift eli maastaveto.
DU = double-unders, hyppynaruhyppyjä, joissa naru kulkee yhden hypyn aikana kahdesti jalkojen ali. Liike, jonka toiset oppivat nopeasti ja toiset eivät tunnu oppivan millään (itse onnekseni kuuluin ensinmainittuihin).
FS = front squat, etukyykky.
HSPU = handstand push-up eli hupsu, käsinseisontapunnerrus.
K2B = knees to elbows, tangossa roikkuen rutistetaan niin, että polvet osuvat kyynärpäihin. Tätä pidetään usein T2B-liikkeen helpompana versiona.
OHS = overhead squat eli valakyykky. Tanko suorilla käsillä pään yläpuolella. Kädet ovat yleisimmin ns. tempausleveydellä.
MU = muscle-up eli voimaveto. Liike, jossa sulavasti roikusta siirrytään leuanvedon ja dipin kautta tangon tai voimistelurenkaiden päälle. CrossFitissä eräänlainen kuningasliike, mikä varmaan huvittaa rengasvoimistelijoita, jotka käyttävät samaa liikettä lähinnä siihen, että pääsevät rengailla asentoon, josta se varsinainen voimistelu alkaa.
pistooli = pistol squat eli yhden jalan kyykky. Lemppareitani. Vaatii enemmänkin liikkuvuutta kuin raakaa voimaa.
SDHP = inhokkiliikkeeni sumo deadlift high pull, olisiko tuo nyt sitten sumo-maastaveto-pystysoutu.
T2B = toes to bar, liike, jossa roikutaan tangossa ja nostetaan varpaat tankoon. Voidaan suorittaa joko strictinä tai kippaamalla eli vartalon liike-energiaa apuna käyttäen.
TGU = Turkish Get Up eli turkkilainen ylösnousu. Aloitusasennossa maataan selällään lattialla, niin, että toinen käsi on ojennettuna eteenpäin ja siinä on paino (tanko, kahvakuula, käsipaino). Tästä noustaan hallitusti seisomaan ja palataan takaisin lähtöasentoon.
thruster = liike, joka yhdistää etukyykyn ja vauhtipunnerruksen. Tanko eturäkissä siis suoritetaan etukyykky, josta yhtenäisellä jatketaan tanko suoraan ylös suorille käsille. Useimmat inhoavat näitä, mutta minä kyllä vähän tykkään.
WB = wall ball, liike, jossa voikkapallo (ns. medicine ball) heitetään seinälle tiettyyn korkeuteen, otetaan pallo kiinni ja toistetaan. Liike suoritetaan kyykyn kautta. Target on yleensä 2,5-3 m korkeudessa ja pallo painaa 14 tai 20 paunaa (reilu 6 kg ja n. 9 kg).
 |
| © Amy Selleck - flickr - Creative Commons |
Näiden lisäksi treeneissä törmää jatkuvasti mm. monenlaiseen tarkempaan painonnosto- ja voimistelusanastoon. En itsekään muista monienkaan rengasjuttujen nimiä. Sanasto on voittopuolisesti englanninkielistä, mitä pidän lähes yksinomaan positiivisena asiana tässä yhteydessä. Tästä syystä pärjäsin mainiosti esimerkiksi saksalaisella CrossFit-salilla, vaikka saksani on niin ruosteista, ettei se pääsisi mistään katsastuksesta läpi.
Lisään sanastoon lisää termejä, jos jotain tulee mieleen. Niitä saa toki myös ehdottaa kommenttiosiossa!
torstai 29. toukokuuta 2014
CrossFit Regionals Eurooppa 2014
Blogi on jäänyt taas vaihteeksi aivan tärviölle, reissut, työt, gradu ja muu elämä ovat painaneet ohituskaistalla blogihommien ohi kahtasataa. Ajoittaista hektisyyttä lukuunottamatta boogie on perushyvä, treeni enimmäkseen kulkee ja kesän tulo ilahduttaa. Parasta taas on ollut aika tiiviillä aikataululla vedetyt kevätreissut, koska matkustelu vaan on parasta, mitä ihminen voi rahoillaan ja ajallaan tehdä.
Toukokuussa ehdin ensin Berliiniin vajaaksi viikoksi. Urheilupuolelta maininnanarvoista sieltä on ainakin aivan huikean juoksuflown vallassa vedetty lenkki Tempelhofin lentokentällä sekä vierailu paikallisella CrossFit-salilla, AXt CrossFit Friedrichshainissa. Molemmille vahva suositus.
Berliinin reissun jälkeen vietin 34 tunnin varikkopysähdyksen Helsingissä, jonka jälkeen hyppäsin aamulennolla kohti Kööpenhaminaa ja CrossFit Regionals -kisoja. Perillä odotti mahtava AirBnB:n kautta vuokrattu kämppä Vesterbrosta (jota ei syyttä Kööpenhaminan Kallioksikin sanota, ja jossa viihdynkin ehkä siksi niin mainiosti), leppeän kesäinen sää, Köpiksen mahtava fiilis, kasa huippua seuraa ja tietysti kolme päivää erittäin kovia urheilusuorituksia.
Kansallisesti merkittävintä taisi olla se, että Porin nuori lupaus Jonne Koski meni ja lunasti itselleen paikan CrossFit Gameseihin ja vieläpä hienosti voittamalla koko miesten sarjan. Todella tasavahvaa suorittamista ja hyviä vetoja Jonnelta, niitä oli ilo katsomon puolelta seurata ja yrittää huutaa (toiseksi sijoittuneen) Ruotsin Lukas Högbergin kannustusjoukkoja suohon.
Hyvin vetivät myös Suomesta kisoihin päässeet kolme naista, Saara Laaksonen, Emilia Leppänen ja Heidi Horelli, vaikka kisojen kovin kärki oli naisten sarjassa tälläkin kertaa kovin islantilaispainotteinen (no, oli Norjan Kristin Holte top-kolmosessa kuitenkin). Ylipäänsä Euroopan aluekisat olivat silkkaa Pohjoismaiden hallintaa, ja nyt Samantha Briggsinkin jäätyä ulos, ei Euroopasta matkaa Gameseihin muita kuin pohjoismaalaisia urheilijoita sen enempää yksilö- kuin tiimipuoleltakaan. Iloinen asia meille pohjoisen asukeille, mutta pistää miettimään, kannattaisiko Euroopan alue jossain vaiheessa jakaa kahtia pohjoiseen ja etelään.
Tiimipuolella CrossFit Lappeenrannan tiimi pääsi myös kisoihin. Harmillisesti tiimit mittelivät aina aamulla ensimmäiseksi jo yhdeksästä eteenpäin. Koska päivät olivat muutenkin pitkiä ja halusimme myös hieman ihmetellä Kööpenhaminan iltaelämää, päätimme lyhentää päivää aamusta, ja niinpä näimme tiimien kisailua vain ensimmäisenä kisapäivänä ehkä tunnin ajan.
Regionaaleista jäi kaikenkaikkiaan positiivinen yleisfiilis. Järjestelyt tuntuivat pääasiassa toimivan hyvin, ja vaikka tapahtumapaikalle, Ballerup Super Arenalle, oli keskustasta jonkin verran matkaa, siirtymät sujuivat junalla melko joutuisasti (lisähupia sai siitä, kun bongaili junasta muita samaan kohteeseen matkustavia). Paikan päältä sai niin kahvia kuin olutta (tämä on tietysti urheilukatsojalle tärkeää), ja vaikka periaatteessa sisään ei olisi saanut vielä ruokaa tai juomaa, kuskasimme kyllä joka päivä kasan omia eväitä mukanamme. Nälkäisenä kun on vaikea keskittyä edes seuraamaan toisten urheilemista.
Yleisö oli paitsi erittäin kovakuntoisen näköistä (CrossFit lienee niitä lajeja, joissa miltei jokainen katsomoon eksynyt myös harrastaa itse lajia, ja tämä tietysti vaikuttaa melko positiivisesti yleisön urheilulliseen yleisilmeeseen) myös kannustavaa. Hienoa oli myös päästä livenä todistamaan kisaajien keskinäistä tsemppiä. Kun viimeisessä eli kovimmassa erässä joissain lajeissa nopeimmat ehtivät maaliin jopa minuutteja ennen viimeisiä kilpailijoita, eivät starat jääneet paikoilleen lepuuttelemaan vaan painelivat kannustamaan kanssakilpailijoitaan.
Sen verran oli kiva reissu, että jos vain mahdollista, pitänee ensi vuonnakin koittaa järjestellä jonkinlainen kisamatka. Hauskaa olisi jonain päivänä myös käydä katsomassa itse Gameseja Kalifornian auringon alla, mutta se jääköön nyt toistaiseksi haaveilun asteelle.
Tänä viikonloppuna kisataan vielä viimeiset regionaalit (muutama Yhdysvaltain alue sekä Afrikka), jonka jälkeen lGamesien opullinen kisaajakokoonpano onkin selvillä. Tai ainakin Castro taisi ilmoittaa, että tänä vuonna HQ ei aio kutsua kilpailuihin muita atleetteja kuin mitä regionaaleista kisoihin on selviytynyt. Mikäli säät jatkuvat yli viikonlopun yhtä nihkeän epävakaisina kuin nyt, taidan itsekin hieman sohvannurkasta syynätä live-striimejä.
Toukokuussa ehdin ensin Berliiniin vajaaksi viikoksi. Urheilupuolelta maininnanarvoista sieltä on ainakin aivan huikean juoksuflown vallassa vedetty lenkki Tempelhofin lentokentällä sekä vierailu paikallisella CrossFit-salilla, AXt CrossFit Friedrichshainissa. Molemmille vahva suositus.
Berliinin reissun jälkeen vietin 34 tunnin varikkopysähdyksen Helsingissä, jonka jälkeen hyppäsin aamulennolla kohti Kööpenhaminaa ja CrossFit Regionals -kisoja. Perillä odotti mahtava AirBnB:n kautta vuokrattu kämppä Vesterbrosta (jota ei syyttä Kööpenhaminan Kallioksikin sanota, ja jossa viihdynkin ehkä siksi niin mainiosti), leppeän kesäinen sää, Köpiksen mahtava fiilis, kasa huippua seuraa ja tietysti kolme päivää erittäin kovia urheilusuorituksia.
Kansallisesti merkittävintä taisi olla se, että Porin nuori lupaus Jonne Koski meni ja lunasti itselleen paikan CrossFit Gameseihin ja vieläpä hienosti voittamalla koko miesten sarjan. Todella tasavahvaa suorittamista ja hyviä vetoja Jonnelta, niitä oli ilo katsomon puolelta seurata ja yrittää huutaa (toiseksi sijoittuneen) Ruotsin Lukas Högbergin kannustusjoukkoja suohon.
Hyvin vetivät myös Suomesta kisoihin päässeet kolme naista, Saara Laaksonen, Emilia Leppänen ja Heidi Horelli, vaikka kisojen kovin kärki oli naisten sarjassa tälläkin kertaa kovin islantilaispainotteinen (no, oli Norjan Kristin Holte top-kolmosessa kuitenkin). Ylipäänsä Euroopan aluekisat olivat silkkaa Pohjoismaiden hallintaa, ja nyt Samantha Briggsinkin jäätyä ulos, ei Euroopasta matkaa Gameseihin muita kuin pohjoismaalaisia urheilijoita sen enempää yksilö- kuin tiimipuoleltakaan. Iloinen asia meille pohjoisen asukeille, mutta pistää miettimään, kannattaisiko Euroopan alue jossain vaiheessa jakaa kahtia pohjoiseen ja etelään.
Tiimipuolella CrossFit Lappeenrannan tiimi pääsi myös kisoihin. Harmillisesti tiimit mittelivät aina aamulla ensimmäiseksi jo yhdeksästä eteenpäin. Koska päivät olivat muutenkin pitkiä ja halusimme myös hieman ihmetellä Kööpenhaminan iltaelämää, päätimme lyhentää päivää aamusta, ja niinpä näimme tiimien kisailua vain ensimmäisenä kisapäivänä ehkä tunnin ajan.
Regionaaleista jäi kaikenkaikkiaan positiivinen yleisfiilis. Järjestelyt tuntuivat pääasiassa toimivan hyvin, ja vaikka tapahtumapaikalle, Ballerup Super Arenalle, oli keskustasta jonkin verran matkaa, siirtymät sujuivat junalla melko joutuisasti (lisähupia sai siitä, kun bongaili junasta muita samaan kohteeseen matkustavia). Paikan päältä sai niin kahvia kuin olutta (tämä on tietysti urheilukatsojalle tärkeää), ja vaikka periaatteessa sisään ei olisi saanut vielä ruokaa tai juomaa, kuskasimme kyllä joka päivä kasan omia eväitä mukanamme. Nälkäisenä kun on vaikea keskittyä edes seuraamaan toisten urheilemista.
Yleisö oli paitsi erittäin kovakuntoisen näköistä (CrossFit lienee niitä lajeja, joissa miltei jokainen katsomoon eksynyt myös harrastaa itse lajia, ja tämä tietysti vaikuttaa melko positiivisesti yleisön urheilulliseen yleisilmeeseen) myös kannustavaa. Hienoa oli myös päästä livenä todistamaan kisaajien keskinäistä tsemppiä. Kun viimeisessä eli kovimmassa erässä joissain lajeissa nopeimmat ehtivät maaliin jopa minuutteja ennen viimeisiä kilpailijoita, eivät starat jääneet paikoilleen lepuuttelemaan vaan painelivat kannustamaan kanssakilpailijoitaan.
Sen verran oli kiva reissu, että jos vain mahdollista, pitänee ensi vuonnakin koittaa järjestellä jonkinlainen kisamatka. Hauskaa olisi jonain päivänä myös käydä katsomassa itse Gameseja Kalifornian auringon alla, mutta se jääköön nyt toistaiseksi haaveilun asteelle.
Tänä viikonloppuna kisataan vielä viimeiset regionaalit (muutama Yhdysvaltain alue sekä Afrikka), jonka jälkeen lGamesien opullinen kisaajakokoonpano onkin selvillä. Tai ainakin Castro taisi ilmoittaa, että tänä vuonna HQ ei aio kutsua kilpailuihin muita atleetteja kuin mitä regionaaleista kisoihin on selviytynyt. Mikäli säät jatkuvat yli viikonlopun yhtä nihkeän epävakaisina kuin nyt, taidan itsekin hieman sohvannurkasta syynätä live-striimejä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)